Eli käytiin jälkeilemässä Nukan, Takun ja emäntänsä kanssa. Tassulle tein itse jäljen: pituus ehkä noin 50 metriä, kaksi kulmaa, nameja vain siellä täällä, osin kasoina, yksi välipurkki, lopppupurkki ja vanheni melkein kaksi tuntia. Maasto osin sammalta, osin varvikkoa. Unohdin laittaa valjaat, ehkä siksi alku oli kovaa vetämistä, haisteli namikasoja mutta ei jäänyt syömään. Ensimmäisen kulman olin merkinnyt, se meni hienosti. Välipurkkia tökki ja pysähtyi, mutta vaikka purkissa oli sen herkkua raejuustoa, se ei malttanut syödä purkkia ihan tyhjäksi vaan lähti jatkamaan. Välipurkin jälkeen veto alkoi vähän hellittää. Toista kulmaa en ollut huomannut merkata enkä ollut ihan varma missä se tarkalleen oli ja Tassu meni metrin verran yli. Sitten se istui mättäälle hetkeksi miettimään, palasi takaisin kulmaan ja jatkoi siitä. Tämän jälkeen jäljellä olleet namitkin kelpasivat. Loppupurkille pysähtyi odottamaan palkkaansa, se sitten jo kelpasi (raejuustoa ja nappuloita). Kyllä sillä ainakin motivaatiota jäljellä on. Pitää jatkaa näitä, ehkä vähän vielä pidentää jälkeä koska loppua kohti se tekee selvästi rauhallisemmassa mielentilassa?
Raikun jälki kulki metsässä ensin metsäautotien toista puolta vähän sinne tänne, sitten hetken tietä ja toiselle puolelle. Jäljentekijä oli siellä toisella puolella eksynyt ja kulkenut pitkän matkan päästäkseen autotielle, mutta oli jättänyt loppupurkin sinne jonnekin. Jäljentekijä jäi metsäautotielle odottamaan jotta voisimme suunnistaa takaisin jäljen päätyttyä. Jatkettiin Raikun kanssa kaksin. Yhdessä kohdassa Raiku tarkisteli aika laajalta alueelta ja sitten jatkoi ja löysi kohta kepin. Se oli viides, joten jäljellä oli enää loppupurkki. Tultiin polulle, jolle jäljentekijä oli sanonut jättäneensä viimeisen kepin ja purkin. Raiku lähti poispäin autotiestä ja päästin sen irti jääden paikoilleni odottamaan että se tulisi takaisin ja jatkaisi minun mielestäni oikeaan suuntaan. Ei tullut. Kutsuin, mutta ei tullut. Lähdin perään ja siellähän se oli, häntä viuhui ja pyöritteli loppupurkkia tassuillansa. Taas tein tämän. Miksi minä en voi luottaa siihen, että kun Raiku jäljestää, se kanssa jäljestää? Koko aiemman jäljen se oli mennyt sammaleeseen jääneistä jäljistä päätellen aivan jäljen päällä, nostanut kaikki kepit ja muutaman kerran tarkisteltuaan aina jatkanut oikeaan suuntaan, joten miksi se olisi yhtäkkiä alkanut tehdä jotain muuta? Onneksi Raiku on jo oppinut että minusta ei tarvitse jäljellä välittää muuten kuin antamaan palkkaa kepeistä. En kuitenkaan sentään vetänyt sitä väkisin pois jäljeltä...
Jäljestysten jälkeen kuljeskeltiin vielä vähän aikaa metsässä. Ensin Raiku ja Tassu juoksivat ja painivat, sitten Raiku alkoi syödä mustikoita. Tassu aikansa siinä pyöriskeli, meni katsomaan mitä Raiku hommaa ja yhtäkkiä tajusi: syö jotain mitä on kaikkialla. Niin sitten Tassukin alkoi marjastaa oikein innolla. Hassua. Kun Raiku oli Tassun ikäinen se oppi mustikoiden syömisen taidon isoemoltaan Silvalta, nyt Tassu oppi sen Raikulta. Niin ne opit siirtyvät koirienkin kohdalla sukupolvelta toiselle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti