sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Kaikenlaista

Muutamia kertoja on käyty Linnunlahdella ja muutamia kertoja rallitreeneissä. Tassun seuraaminen on edistynyt - silloin kun se pystyy keskittymään se seuraa hyvällä paikalla ja hyvässä kontaktissa. Pienikin häiriö kyllä saa sen pois kontaktista mutta ehkä siellä jokin idea alkaa olla. Merkin kierto on myös edistynyt, lähtee aika kaukaakin. Tähän auttoi pallopalkkaan siirtyminen. Raiku on treenannut ralliliikkeitä ja kyllä se niitä osaakin. Lauantaina käytiin kokeissakin, mutta emäntä hommasi 30 virhepistettä suorittamalla kylttejä väärin ja antamalla Raikulle vääriä käskyjä, joten nolliksi meni. Mestariluokassa Raiku oli nollakoirana (koirana joka on käytösruudussa ensimmäisen koiran suorittaessa radan ja suorittaa radan viimeisen koiran ollessa käytösruudussa). Tämä rata meni yllättävänkin hyvin, jopa puolenvaihto edessä onnistui. Osin rata oli sama kuin voittajassa ja uusinnassa emäntäkin osasi tehdä kyltit oikein.

Tänään käytiin lauantaisen tuomarin Krista Karhun koulutuksessa. Jokaisella koiralla oli 20 minuuttia. Raikun kanssa treenattiin edessä peruuttamista ja siinä lähinnä matkan kasvattamista, muutenhan Raiku peruuttaa ihan suoraan. Ohjeeksi saatiin (luullakseni) se, että pitää vaan vaatia ja palkata kun koira on vielä liikkeessä. Toisena otettiin oikealla seuraaminen, siinä Raikulla on kaikkein suurimmat ongelmat. Siinä saatiin ohjeeksi että se pitää aloittaa ihan alkeista ja että oikotietä ei ole. Siis perusasentoa häiriöissä, oikean ja suoran perusasennon vaatimista ja vain siitä palkkaamista. Sitten askeleita. Palkka oikeasta taskusta ja kädestä. Kädellä houkuttelu pois eli pitää häivyttää oikealtakin "namikäsi". Eli treeniin vaan.

Tassu vietti lauantain ja sunnuntaiaamun lähinnä autossa, joten jotta sekin sai jotain hommata ajettiin Raikun koulutuksen jälkeen Pärnavaaralla mettään ja tein Tassulle pitkästä aikaa jäljen, Raiku sai tyytyä tällä kertaa vain ralliin. Jälki vanheni noin tunnin. Yhdessä kohdassa se ylitti hiekkatien, jota pitkin meni kaksi sauvakävelijää melkein heti jäljen tekemisen jälkeen. Siis harha. Jäljen Tassu nosti hienosti ja jälki oli muuten ihan täydellinen mutta keppi-ilmaisu oli päässyt vähän ruostumaan. Se merkkasi kepit ja jäi siihen haistelemaan ympäriinsä, joka kepillä se piti pyytää maahan. Harha sen sijaan ei tuottanut Tassulle minkäänlaista ongelmaa, vähän nuuhkaisi siihen suuntaan ja jatkoi sitten omaansa. Parissa kohdassa Tassu vähän pyöriskeli mutta löysi aika heti takaisin. Se oli kiva rauhallinen jälki.

torstai 13. lokakuuta 2016

Tassun MH: testilomake selityksineen

 Koiranettiin oli tullut Tassun MH-testi. Arviointilomake on sikäli vähän hankala, että sama kohta tarkoittaa esimerkiksi toiminnan lisääntymistä ja vähenemistä. Tällainen numeerinen ja sanallinen arvio kuitenkin oli:

1a   Kontakti, tervehtiminen  4 Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen
1bKontakti, yhteistyö4 Lähtee mukaan halukkaasti, kiinnostuu TO:sta
1cKontakti, käsittely3 Hyväksyy käsittelyn
2aLeikki 1, leikkihalu3 Leikkii - aktiivisuus lisääntyy/vähenee
2bLeikki 1, tarttuminen4 Tarttuu heti koko suulla
2cLeikki 1, puruote ja taisteluhalu3 Tarttuu, vetää vastaan, mutta irrottaa ja tarttuu uudestaan/Korjailee otetta
3a1Takaa-ajo 11 Ei aloita
3a2Takaa-ajo 21 Ei aloita
3b1Tarttuminen 11 Ei kiinnostu saaliista/Ei juokse perään
3b2Tarttuminen 21 Ei kiinnostu saaliista/Ei juokse perään
4Aktiviteettitaso4 Tarkkailevainen, toiminnot tai rauhattomuus lisääntyy vähitellen
5aEtäleikki, kiinnostus3 Kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja
5bEtäleikki, uhka/aggressio1 Ei osoita uhkauseleitä
5cEtäleikki, uteliaisuus1 Ei saavu avustajan luo
5dEtäleikki, leikkihalu1 Ei osoita kiinnostusta
5eEtäleikki, yhteistyö1 Ei osoita kiinnostusta
6aYllätys, pelko3 Väistää kääntämättä pois katsettaan haalarista
6bYllätys, puolustus/aggressio1 Ei osoita uhkauseleitä
6cYllätys, uteliaisuus3 Menee haalarin luo, kun ohjaaja seisoo sen edessä
6dYllätys, jäljellejäävä pelko1 Ei minkäänlaista liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä
6eYllätys, jäljellejäävä kiinnostus3 Pysähtyy, haistelee tai katselee väh. kahdella ohituskerralla
7aÄäniherkkyys, pelko3 Väistää kääntämättä pois katsettaan
7bÄäniherkkyys, uteliaisuus5 Menee räminälaitteen luo ilman apua
7cÄäniherkkyys, jäljellejäävä pelko4 Niiaus tai nopeuden vaihtelu samanlaisina vähintään kahdella ohituskerralla
7dÄäniherkkyys, jäljellejäävä kiinnostus2 Pysähtyy, haistelee tai katselee laitetta yhdellä ohituskerralla
8aAaveet, puolustus/aggressio2 Osoittaa yksittäisiä uhkauseleitä
8bAaveet, tarkkaavaisuus5 Tarkkailee molempia aaveita koko osion ajan
8cAaveet, pelko1 On ohjaajan edessä tai sivulla
8dAaveet, uteliaisuus5 Menee katsomaan ilman apua
8eAaveet, kontaktinotto aaveeseen4 Ottaa itse kontaktia avustajaan
9aLeikki 2, leikkihalu3 Leikkii - aktiivisuus lisäänty/vähenee
9bLeikki 2, tarttuminen3 Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla
10Ampuminen2 Häiritsevyys lisääntyy leikin/passiivisuuden aikana, sen jälkeen välinpitämätön

maanantai 10. lokakuuta 2016

Rallia vasemmalla ja oikealla

Raiku teki yhden pitkän treenin ja Tassu kaksi lyhyttä. Tassu aloitti. Tassun ikätoverille Rutulle oli tehty pieni rata, neljä kylttiä, joissa oli askeleet taaksepäin, spiraali, yksi käännös ja istuminen ja siitä juoksua. Tassukin sitten sille radalle. Tassu tekikin hienosti: aloituksesta oikealle käännös ja sivulta eteen ilman muuta palkkaa kuin kehuminen. Askeleissa palkkasin ja alkoi hyppiä. Spiraalimerkkejä piti ensin nuuskia mutta uusinnassa teki koko spiraalin hienosti kontaktissa ilman välipalkkaa. Lopun juokseminen meni vähän pomppimiseksi. Hieno rata :) Radan jälkeen vähän häiriötreeniä, siinä aina välillä häiriö voitti mutta ihan hyviä hetkiä.

Raiku aloitti käytösruudulla kun Vilho teki rataa. Sitten Raiku teki saman radan kuin Tassu mutta koko ajan oikealla seuraten. Sillä oli koko ajan hyvä kontakti ja vain ihan spiraalin lopussa se oli siirtyä vasemmalle. Tehtiin vielä vähän oikealla seuraamista pitkinä suorina sivulla seisomaan nousua, missä se tahtoo ottaa askeleita taaksepäin. Ja spiraalia ja pujottelua oikealla palkaten isoissa kaarteissa.

Toisella kierroksella Tassu oli vähän ekaa rauhattomampi. Aloitettiin merkin kierrolla mutta ei se oikein keskittynyt. Muutama hyvä kuitenkin. Sitten liikkeestä seisomista, minkä se on oppinut ja edessä peruuttamista. Loppupalkaksi Tassu sai makkararingin, se olikin sen mielestä kivaa.

Eilen oli kaunis syyspäivä ja lenkkeiltiin pitkään valoisassa. Lenkin varteen osui pelto:
Kaivuuhommia

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Tassu MH-kuvauksessa (Mentalbeskrivning Hund)

Eilisissä käytiin Tassun kanssa Maaningalla MH-kuvauksessa. Se oli mielenkiintoinen ja paikoin vähän omituinenkin testi. Tassu tassutteli testin läpi reippaasti ja äänekkäästi. Kerran se oli kyllä sitä mieltä, että täältä pitää päästä pois ja testin jälkeen se oli ihan läähätyksissä ja uupunut. Testissä on kymmenen osiota, joissa tarkastellaan koiran sosiaalisuutta, aggressiota, reagointia pelottaviin asioihin, uteliaisuutta, leikkihalua ja ääniherkkyyttä. Näin ainakin voi päätellä lomakkeesta ja tuomarin loppulausunnosta.

Testi alkoi osioilla kontakti ja leikki, jotka ovat videolla
Kontakti ja alkuleikki

Tämän jälkeen seurasi takaa-ajo, mutta siihen Tassu ei ryhtynyt. Sitten oli vuorossa osio, jossa ohjaaja seisoo tuijottaen etäisyyteen kolme minuuttia ja koira tekee mitä tekee. Tassu ensin vinkui, pyöri narun päässä, hyppi päälle ja lopulta alkoi haukkua. Ei siis mitään yllättävää. Seuraavana oli kummallisin tehtävä, etäleikki. Siinä isoon sadetakkiin pukeutunut henkilö ensin hiippailee oudosti metsästä ja menee sitten piiloon. Tässä kohdassa koira päästetään irti. Sitten henkilö nousee piilosta ja alkaa vähän oudosti heilutella lelua, mikä koiran pitäisi tulkita leikkiinkutsuksi, luulisin. Tassu ei leikkiin lähtenyt, mutta meni kyllä nuuhkaisemaan henkilöä kun minä lähdin liikkeelle.  Tämäkin on videolla
 Etäleikki

Sitten vuorossa oli luonnetestissäkin käytettävä haalaritesti, jossa haalari pomppasi maasta koiran eteen. Tassu väisti mutta meni heti tutkimaan haalaria. Ohituskerroilla se aina nuuhkaisi haalaria mutta ei pelännyt sitä. Haalaristakin on video, mutta siitä ei oikein saa mitään selvää. Haalarin jälkeen mentiin räminälaitteelle. Jälleen Tassu väisti mutta meni heti nuuhkaisemaan. Sitten kun lähdettiin uudestaan laitetta kohti Tassu ei olisi millään tullut, se veti hihnanmitalla poispäin. Laitteen kohdalla sillä ei ollut mitään, se ilmeisesti yhdisti pelon liikkeen suuntaan tai johonkin, mikä ei ihmiselle avautunut. Selvisi kuitenkin tästäkin. Räminälaite ei ole videolla.

Räminälaitteelta siirryttiin kohtaamaan kaksi aavetta. Niille Tassu alkuun murisi matalasti, sitten kun ne lähestyivät nousi haukkumaan. Kun se päästettiin irti se meni oma-aloitteisesti nuuhkaisemaan toista aavetta ja kun aaveen huppu otettiin pois se hyppi vasten. Aaveista on videokin
Aaveet

Aaveitten jälkeen oli vielä uudestaan leikkiä ja sen yhteydessä ampumista. Tassu alkoi olla jo aika uupunut, joten leikki ei enää ollut yhtä intensiivistä kuin alussa. Ampumisten kohdalla se hetkeksi lopetti leikin mutta sitten jatkoi. Kun vain istui paikoillaan ei reagoinut juurikaan. Näistäkin video
Lopppuleikki ja ampuminen

Sitten kuunneltiin
tuomarin loppulausunto

Kaikkineen testi kesti kolme varttia, joten ei ihmekään että Tassu loppulausunnon aikana oli aivan hiljaa!

maanantai 3. lokakuuta 2016

Rallireeniä

Ralliryhmän aika vaihtui maanantaille, joten aloitettiin viikko rallitreeneillä. Rakennettiin voittajaluokan rata, joka suoritettiin ensin kisanomaisesti ja sitten paikkaillen. Raiku teki tällä kertaa oikein nättiä rataa, kaikki tehtävät onnistuivat vaikka siellä oikealla olikin vinouksia ja jotain sellaista. Korjaussarjalla tehtiin namiohjauksella näitä vinouksia pois. Pitäisi tehdä sitä paljon enemmän niin jäisi oikea paikka muistiin.

Tassu aloitti häiriötreenillä ja ottikin aika paljon häiriötä, oli menossa siinä lähellä kiertelevien ihmisten luo kerta toisensa jälkeen. Tosin aina hetken päästä otti kontaktin ja palasi kutsusta perusasentoon. Sillä vähän kiehui päässä, joten muutaman hyvän häiriönsiedon jälkeen tehtiin muutaman askeleen seuraamisia ja sitten heitin muutaman kerran palloa. Sitten Tassukin lähti radalle, josta tosin tehtiin vähän sovellettuna vain pieniä pätkiä. Namiapuja sillä ei ollut ja kylttien välit seurasi tosi hyvin, teki pyörähdyksen, liikkeestä maahan, saksalaisen täyskäännöksen ja tuli seuraamisesta eteen istumaan ja siitä sivulle, kaikki tämä aika vähillä palkoilla. Sitten jo päässä alkoikin kihistä ja heittelin palloa. Lopetettiin sitten siihen. Vähän lyhytjänteiselle Tassulle ralliseuraaminen näyttää sopivan kun aina tulee joku yllättävä tehtävä katkaisemaan seuraamisen tylsyyden. Eikä se pääse ihan heti kiihtymäänkään kun tehtävät eivät kuitenkaan ole kovin kiihdyttäviä. Yllättävän hyvin se kyllä kuunteli ja teki.