lauantai 22. heinäkuuta 2017

Koulutuksia

Käytiin Tassun kanssa Lappalaiskoirien kesäleirin parissa koulutuksessa. Torstaina oli Hertan jälkikoulutusta ja Tassun ongelmaksi sanoin keppien ilmaisun. Jälki oli lyhyt, ehkä 50 metriä ja viisi keppiä. Annoin ohjeeksi että kepit pitää merkata mutta ohjaaja oli antanut ohjeen jättää kaksi merkkaamatta. Tassu läysi jäljen helposti ja lähti ryntäämään eteenpäin. Se merkkasi ensimmäisen kepin ja stoppasin - meni se sitten maahna.Toisenkin se merkkasi mutta koska siinä ei ollut ihmiselle merkkiä, annoin mennä. Kolmannen se ilmaisi, neljännen ohi olisi mennyt mutta Hertta käski takaisin. Kun Tassu huomasi kepin, sitä ei saanut palkata vaan keppi heitettiin metrin päähän ja siitä ilmaisusta palkattiin. Näin käskettiin jatkaa, samoin merkittömiä keppejä että emäntä oppii lukemaan koiraa :)

Tänään käytiin kasvattaja-Lauran tokokoulutuksessa. Tassu oli vähän kiljuvalla päällä mutta kaikenlaista saatiin tehdyksi. Tokossa kehotettiin palkkamaan sitä korvien nostamisesta pystyyn koska silloin sillä on oikea vire - samaa on tehty sen emän Surin kanssa. Koulutuksen loppuun oli ryhmätokoa, jossa ympyrässä tehtiin maahanmenoja ja sivulle tuloja eri päin. Näitä Tassu pystyi tekemään ihan keskittyneesti, Ihan loppuun oli paikkamakuu, Tassun elämän toinen. Menin noin kolmen metrin päähän ja siinä se pysyi maassa ihan nätisti. Hyvä treeni. Yhteistokosta muutama Lauran ottama kuvakin.

Ryhmätokoa. Tassua palkataan.

Maasta seiso

Paikallaolo alkamassa. Tassu kontaktissa!

Ylemmissä luokissa olevat treenaavat paikallaistumista, Tassu paikalla makaamista.

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Päivitystä

Tänään käytiin jäljillä Selkiellä. Ensin esineruutu, joka ensimmäisen kerran pitkästä aikaa oli malliltaan leveä, ja tämähän sotki Tassun pään ihan kokonaan. Lähti hyvin etsimään, mutta kun ei löytänyt, alkoi puuhata kaikenlaista muuta. Menin sen kanssa ruutuun mutta ihan esineen viereen piti mennä ennen kuin huomasi sen. Tehtiin näkölähdöllä, mutta ei oikein toiminut sekään. Kun esine lpulta jätettiin aika lähelle, löysi sen ja jäi ruutuun makaamaan sen kanssa. Tuli kyllä kun kaikki poistuivat näkyvistä. Pitää alkaa tehdä leveitä ruutuja ja laittaa useampi esine, että löytäminen helpottuu. Pitkään se tällä kertaa haisteli toisen kulmamerkin lähellä mutta kun siinä ei ollut mitään, turhautui. Vähän lyhyt inna sillä on. Raiku sen sijaan länkötteli ruutuun, löysi esineen ja toi reippaasti.

Tassun jälki vanheni puolisentoista tuntia ja kulki sekametsässä, pienen mäen laitoja. Alku oli vähän haparoiva, mutta ensimmäisen kepin jälkeen alkoi reipas meno ja vetäminen. Kepit oli merkattu ja Tassu pyvähtyi kyllä kaikille paitsi yhdelle, mutta olisi mieluiten jatkanut saman tien matkaa. Yhdelle kepille meni heti maahan. Muuten ajoi todella tarkkaan ja innolla. Raikun jana oli kummallinen, lähti takajälkeä tielle asti, siellä haisteli jotain ja kun kutsuin takaisin tuli laukalla ja alkoi saman tien jäljestää oikeaan suuntaan - se siis tiesi koko ajan mihin jälki menee mutta päätti käydä vaan jotain tarkistamassa. Raikun jälki kulki pitkän matkaa jäkälällä, siinä ajoi tosi tarkkaan. Nosti kaikki kepit. Se on kyllä varsin luotettava jäljestäjä.

Pari viikkoa sitten käytiin Raikun kanssa Lieksassa korkkaamassa rally-tokon mestariluokka. Tulosta ei saatu, emäntä mokasi kaksi kylttiä ja kahdella kyltillä oli tehtävä jota Raiku ei osaa. Näitten lisäksi kaikenlaista pientä. Päivä oli kuuma ja Raiku kulki läähättäen vierellä, kovin harvoin kontaktissa. Mutta vaikka tulosta ei tullut, rata tuntui hyvältä ja sai ajattelemaan, että kyllä me varmaan vielä toisenkin kerran mennään mestaria kokeilemaan. Jos vaikka treenaisi niitä liikkeitä.

Tassu on treenaillut erilaista tottelemista vaihtelevalla menestyksellä. Välillä se tekee ihan keskittyneestikin, kuten kurssilla jossa oli alokkaan rata, jonka Tassu selvitti innokkaasti joskaan ei nyt ihan virheettömästi. Seuraamisessa ollaan edistytty tilanteeseen jossa Tassu seuraa-käskyllä ampaisee puolitoista metriaä edelleni ja alkaa sieltä pitää kontaktia. Josko jonain vuonna oltaisiin samalla kohdalla ja Tassu kontaktissa. Vinoestenouto loivalla harjoitusesteellä alkaa jo sujua varsin hyvin, myös paluu, samoin hyppynouto.

Junahhusaattona käytiin kiertämässä Ala-Koitajoen kuuden kilometrin luontopolku. Se oli kaunista suojelumetsää. Mukana oli myös Una 14 v. Kovin montaa kuvaa ei tullut kuitenkaan otetuksi. Retkikaverit ihmisten tauolla.



Tassu - Taimiston Ahnas Susi


Raiku - ei sutten sukua

Islanninlammaskoira Una, 14 vuotta


Koitajoki keskiyöllä juhannuksena