sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Tassu 2 v. ja synttäritreenit


Raikun mielipide Tassun synttäristä

Tassu täyttää tänään kaksi vuotta ja sen kunniaksi (?) mentiin Joan hallille. Rakennettiin pieni rallirata jossa oli askeleet taakespäin, sivulla seisomaan nousu,  pari käännöstä, hyppy ja spiraali. Raiku teki ensin ja sillehän tämä oli helppo nakki. Tehtiin sitten vielä oikealla seuraamisia, puolenvaihtoja ja muuta, ja Raiku oli taitava ja innokas. Vähitellen se alkaa osata.

Tassukin vietiin radalle ja sekin meni varsin hyvin. Sivulla seisomaan nousu onnistui heti namin avulla, askeleet taaksepäin, hyppy ja spiraalikin menivät ihan mallikkaasti, aika vähällä välipalkalla vielä. Radan jälkeen tehtiin hyppynouto, tokohyppy ja jotain pientä. Hyppynoudon jälkeen se istui eteen mutta pudotti kapulan saman tien. Tätä täytyy kuitenkin pitää edistyksenä (tai sattumana).

Treenin jälkeen mentiin jäälle viettämään Tassun synttäribileet eli riehumaan Närrin kanssa. Kuvia ei tullut otetuksi mutta muutama poro- ja lammaspaimennuskuva parin viikon takaa.

Tassu hoitelee lammaslauman kulkua takana yhdessä kasvattajansa ja emänsä kanssa

Takaisin aitaan

Emäntä kulkee edellä ja Tassu hoitelee sivustaa - tai pyrkii emännän luo
 ä
Otetaan mittaa porosta



Tassu voitti!