maanantai 16. tammikuuta 2017

Rallitreenit

Rallyryhmässä tänään täyspitkä rata, jolla pari voittajan kylttiä mutta ei oikealla tehtäviä. Raikulle rata oli yllättävistä syistä vaikea: jokaisen perusasennon kohdalla se arveli, että kyse on peruutuksesta ja edestä takaakiertäen sivulle siirtymisessä se oli varma että pitää siirtyä istumaan oikealle ja teki niin. Onhan niitä viime aikoina hinkattu, mutta voisi sitä tietenkin kuunnellakin. Muuten oikein hyvä suoritus.

Tassu käyttäytyi tällä kerralla aivan kuin se olisi ollut vanha ja kokenut (treeni)koira. Autolta lähdettäessä haukahti vain kerran, ei remponut eikä mitään. Hallin sisällä haukahti kerran ja tuli sitten heti perusasentoon ja kontaktiin. Vähän viriteltiin ja mentiin samalle radalle kuin Raiku. Tehtiin seitsemän ensimmäistä kylttiä, liikkeestä maahan, pyörähdys, askeleet eteenpäin, muutama erilaista käännöstä ja liikkeestä seisominen. Melkein jokaisella kyltllä annoin namin, muuten kehuskelin kovasti ja Tassu teki koko seitsemän kyltin ajan hommia ilman mitään hairahtelua kuuntelemaan ääniä tai tuijottelemaan ihmisiä. Liikkeestä seisomisen jälkeen heittelin palloa ja sitten tehtiin vielä spiraali, mistä se tykkää. Taisivat tähdet olla kohdillaan :)

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Parit treenit

Menneellä viikolla käytiin maanantaina rallytreeneissä. Raiku tekin erilaisia voittajan kylttejä yksittäin, puolenvaihtoja käännöksillä ja ilman, seuraamista oikealla ja muuta. Ainut mikä ei onnistu on mestariluokan liike, jossa koira istuu oikealla, ohjaaja ottaa askeleen vasemmalle ja koiran pitää siirtyä samanaikaisesti uudestaan oikealle perusasentoon. Raiku ei vaan osaa käyttää takapäätään siihen suuntaan. No, se on vasta mestariluokan liike ja sinne on vielä matkaa.

Tassu teki alkuun pujottelua ja ihan hyvin tekikin, se näyttää olevan sille mieluisaa. Vähän oikealla seuraamista, siinä ottaa kyllä etäisyyttä mutta seuraa innokkaammin kuin vasemmalla, miksiköhän? Loppuun treenattiin liikkeestä istumaan ja siitä kutsusta seuraamaan. Muuten Tassu älysi jutun, mutta se haukku! Jäätiin sitten hinkkaamaan sitä ja lopulta saatiin pari suoritusta ilman haukkumista. Ihmeen paljon Tassu kuitenkin kestää toistoja joista ei edes palkata.

Yhtenä iltana käytiin Linnunlahdella, jossa kenttää on kovin vähän kun sitä ei juurikaan ole aurattu. Raikun kanssa yksittäisiä ralliliikkeitä takapalkalla, takapalkasta Raiku jaksaa vuodesta toiseen vaan innostua. Vähän tottisjääviä ja yksi eteenmeno pysäytyksellä, ne oli kaikki hyviä. Samoin nouto. Sitä on tehty viime aikoina todella harvoin ja varmaan siksi tekee paluunkin vauhdilla.

Tassu reenasi merkin kiertoa, josta myös yritin saada alkuhaukkua pois. Kutsuin sen aina pois kun haukku alkoi ja neljännellä kerralla teki haukkumatta. En tiedä ymmärsikö se mitä haettiin. Pari noutoa ilman palautusta, siinäkin haukahdus on aika herkässä. Vähän seuraamisia ja yksi rallin puolenvaihtokäännös, namin avulla ei edes huomannut että sellaisen teki.

Yhtenä päivänä yritettiin aamulenkillä ottaa yhteispotrettia. Ei siitä oikein kunnollista tullut. Ilmeet ovat lähinnä järkyttyneitä tällaisesta yllättävästä käänteestä kesken lenkin.






lauantai 7. tammikuuta 2017

Seuraamiskoulussa

Mentiin Tassun kanssa kolmen kerran seuraamisen tehokurssille koirakoulu Napakkaan. Mainoksessa luvattiin että siellä koiralle saa innokkaan ja teknisesti oikean seuraamisen joten saas nähdä. Koulu oli tekonurmipohjaisessa sisähallissa ja paikalla oli kaksi muuta koiraa. Alkuun Niina selitti kurssista ja seuraamisesta ja enimmän osan aikaa Tassu makasi maassa vain vähän vinkuen. Ei siis haukkumista, mikä on jo edistystä. Sitten aloitettiin perusasennoilla. Alkuun teki monta oikein hyvää, mutta sitten keinonurmi voitti ja Tassun nenä liimautui siihen. Hetkeksi sen sai siitä irti narupallolla ja hihkumisella mutta sitten lattia voitti. Vaihdettiin lopulta eri nurkkaan ja se vähän auttoi. Vinojen sivuaskelten treenissä Tassu oli jo ihan mukana ja tarjoili kontaktiakin. Loppuun kaikille annettiin leikkuulaudan kokoinen puualusta jolla tehtiin vanhaa pesuvatitreeniä ja siitähän Tassu tykkäsi, pyörhti perusasentoon kerta toisensa jälkeen. Niinalta sai hyviä neuvoja Tassulle ja emännälle veilä enemmän. Emännän täytyy nostaa viretilaansa vähintään sataan, antaa selvästi innokasta palautetta, koska Niinan mielestä Tassu reagoi sosiaaliseen palkkaan todella hyvin, siis jos palautetta annetaan tosissaan iloisesti. Muihin koiriin Tassu ei juurikaan reagoinut, edistystä sekin.

Muuten ollaan treenailtu silloin tällöin sitä sun tätä. Raiku lähinnä rallin voittajaliikkeitä mutta aina välillä vähän tokoa ja tottistakin että se saa osaamiskokemuksia. Tassu on tehnyt kaikenlaista, opetellut jääviä, tehnyt hyppynoutoja agilitymuurin yli, harjoitellut luoksetulon pysähdyksiä pallon kanssa ja sen sellaista. Kartion kierron se on oppinut, lähtee kiertämään kovaa vauhtia vaikka kuinka kaukaa ja kovaa vauhtia. Kapulallekin se on pari kertaa avannut suunsa istuessaan edessä, tosin pitänyt sitä vain kaksi sekuntia, mutta pientä edistystä tämäkin. 

Ennen joulua käytiin rallytokoryhmien pikkujoulussa jossa oli möllirata. Tassukin pääsi kokeilemaan, arvelin että viisi estettä se voisi selvittää. Vaikeaa kuitenkin oli, hallissa oli outoja ihmisiä ja ulkoa kuului lumiauran meteliä ja Tassun täytyi koko ajan reagoida niihin. Kyllä me ne viisi kylttiä kuitenkin selvittiin, välillä ihan hienostikin. Koska rata oli alokasluokan rata Raikulle se oli todella helppo ja motivoiva, teki innolla ja tarkkaan. Kerran se kyllä yritti siirtyä oikealle puolelle, arveli varmaan että kohta se kuitenkin taas alkaa.