perjantai 28. marraskuuta 2014

Rallattelua

Rallitokossa taas avoimen rata, jossa oli vähän mitäkin; istumasta seisomaan ja koiran kierto, pyörähdys, kaksi spiraalia ja houkutus. Ekalla kierroksella tehtiin takapalkoilla, muutama kyltti ja vapautus. Raiku ei enää ole ihan niin ulapalla rallissa, se on alkanut jo tottua siihen, että kaikenlaista voi tapahtua: pyörimisiä, sivulta eteen tulemista, istumasta seisomaan nousua ja kaikenlaista kiertelyä. Takapalkka antaa aina lisää intoa, joten sitä kehiin. Tosin takapalkka nostaa kierroksiakin, jolloin esimerkiksi perusasennot ovat vähän sinnepäin, kun Raiku odottaa koko ajan vapautusta. Toisella kierroksella tehtiin vain yksittäisiä liikkeitä vähän sieltä täältä, niitä mitkä on vaikeimpia kuten saksalainen täyskäännös, pyörähdys ja sellaisia. Hyvin Raiku tekee, ei siinä mitään.

Torstaina käytiin treenaamassa ihan uudessa paikassa, Tiedepuiston parkkihallin kolmannessa kerroksessa, jossa vissiin Susirajan lappalaisilla on joku lupakin treenata. Ennen aloittamista Raiku oli vähän ihmeissään paikasta, mutta kun alettiin treenata, se ei ollut moinaankaan. Tehtiin ruutua, joka tällä kertaa löytyi hienosti ilman mitään ongelmaa, kaukoista seiso - maata, joka taisi onnistua ja epäonnistua yhtä monesti, metallia, jota ei ottanut suuhunsa kuin pakottamalla, mutta sitten juoksi se suussa ihan reippaasti, yksi luoksari ja tosi hieno tunnari. Lopuksi paikallamakuu Lakun ja Wilhon kanssa, joita molempia palkkailtiin koko ajan ja minä olin piilossa. Ei mitään ongelmaa. Vähän outoa sellaisessa paikassa kyllä oli treenata, mutta plussana se että ei kuraa ja paljon valoa.

maanantai 24. marraskuuta 2014

Maanantaitokot

Raviradan parkkiksessa, tosi kylmässä, suoraan järveltä puhaltavassa tuulessa. Suunnitelmana tehdä ruutu, tunnari ja kaukoista seiso - maa. Ruutu oli alkuun taas vähän kateissa, meni nauhan viereen mutta ruudun ulkopuolelle. Tehtiin sitten kuitenkin hyviä lähetyksiä ihan läheltä ja eri suunnistakin. Seiso - maa -treeniin pantiin tassut kiinni lautaan makuulla ja siitä seisomaan ja alas, ja jos lauta vähänkin liikahti, ei palkkaa. Monta hyvää suoritusta, aika monta huonoakin. Mutta lopulta taas alkoi oikein tietoisesti (?) siirtyä maahanmennessään taaksepäin, siihen lopetettiin. Yhtään ei lannistunut vaikka palkkaa ei välillä tullutkaan, jatkoi vaan ihan samalla vireellä. Tunnarille lähti vähän ylivireessä ja töni tassuillaan kapuloita. Sen seurauksena juuri oma joutui pois rivistä ja Raiku lähti tuomaan väärää. En sanonut mitään, ja puolimatkassa se pudotti väärän, meni uudestaan kapuloille ja nyt malttoi etsiä oman. Se siis tietää tasan tarkkaan mitä pitää tehdä, mutta olipa hieno huomata että se korjasi itse. Toinen yritys olikin sitten ihan priimaa tavaraa. Siihen sitten lopetettiin, kun niin oli päätetty. Kerrankin. Superpalkka odotti treenin jälkeen; juoksemista ja painimista Närrin kanssa.

perjantai 21. marraskuuta 2014

Rallia

Rallissa tänään ensin ylempien luokkien liikkeitä: puolenvaihto takaa ja edestä. Eli siis koira seuraa vasemmalla, sitten se edelleen seuraten siirtyy ohjaajan takaa / edestä seuraamaan oikealle. Puolenvaihto takaa onnistui jotenkin namilla vetämällä, mutta edessä tehtävä tuntui lähes mahdottomalta. Raiku aina otti ja teki pyörähdyksen akselinsa ympäri vaikka koiran pitäisi koko ajan olla etenemissuunnassa. En kyllä yhtään ymmärtänyt, miten sen oikein voisi opettaa. Oikealla seuraaminen sen sijaan alkaa olla Raikusta jo sellaista, mitä koira voisi harkita harjoittavansa, ainakin jos on nami nokan edessä. Siinä käskynä kom, kun seuraamiskäskyllä se aina vääntäytyy vasemmalle.

Radassa oli taas kaikenlaista, pyörähdys ja monenlaisia käännöksiä. Vaikein oli hyppy, joka oli kolme metriä sivusuunnassa lähetyspaikasta, mutta ei juurikaan edempänä eli koiran piti seuraamisesta löytää itselleen käytännössä näkymätön hyppyeste "kuolleesta" kulmasta. Ohjaajan piti vaan jatkaa suoraa linjaa eli koiraa ei voinut mennä matkaan auttamaan. Kyllä se muutamalla toistolla ja namilla hypyn takana muutaman kerran onnistui, mutta oli selvästi hankala. Liekö tollaisia kulmia oikeissa kokeissa?

torstai 20. marraskuuta 2014

Kaukokäsky

Voivoikurssilla tänään kaukokäskyjä. Piti ensin näyttää ohjaajalle läheltä. Sitä ennen piti tunnustaa syntinsä, että on antanut koiran tehdä väärin kaikki nämä vuodet. No, sitten näytettiin. Kaikki muut vaihdot kelpasivat puhtaina paitsi seiso - maa. Että muut vaihdot, jopa seiso - istu kelpasivat oli suorastaan hämmästyttävää (tosin ne tehtiin ihan läheltä). Sitten saatiin neuvoja ongelmavaihtoon. Namilla nokasta, ensin koira rauhalliseksi seisomassa (ei siis käskyä silloin kun tavoittelee namia vaan vasta kun luopuu), sitten rauhallisesti namilla hissiliike. No, tiedetään, mutta kun laiskuus. Niitä tehtiin muutama kunnes minä onnistuin toimimaan ohjaajan mielestä kelvollisesti. Toisella kierroksella jatkettiin niin, että Raikun etutassujen edessä oli ponnarieste. Ensin käsi- ja namiavulla ja kelvatettiin vain sellaiset, joissa tassut eivät koskettaneet ponnaria, vaan maahanmeno suuntautui taaksepäin. Lopuksi ilman namiapua ihan vaan käskyllä ja jopas, kolme täysin onnistunutta vaihtoa! Tämä(kin) on siis kiinni siitä, että koiralta vaadittaisiin oikea suoritus eikä hyväksyttäisi sinne päin olevaa. Aina välillä tekee hyvää mennä kurssille...

maanantai 17. marraskuuta 2014

Back on track

Eli palattiin jälleen treenihommiin viikon (!) treenaamattomuuden jälkeen. Raviradan parkkikseen, jossa on auringonkirkas halogeenivalaistus meneillään olevien ravien takia. Raiku aloitti ruudulla, johon oli viety nami valmiiksi. Kun muita esineitä ei ollut lähistöllä, ruutuun menossa ei ollut mitään ongelmaa. Tehtiin vain kerran. Sitten metallia, yksi hyvä nouto patukkaan, toinen läheltä sivulle. Ei se siitä tykkää, mutta on nyt kuitenkin tehnyt. Vähän seuraamista merkkien ympäri. Sitten kaukoja, seiso - maa ihan läheltä ja alkoian se tehdä sitä etenemättä, mutta en usko että se on enää paikattavissa. Muut vaihdot hyviä, myös tosi kaukaa. Loppuun tunnari, jossa ensin toi väärän (kapulat olivat liian lähekkäin). Kiitin ja lähetin uudestaan - meni ja toi, ei siis jäätynyt! Toisella yrityksellä toi oman, tosin sekoitteli niitä vieraita, mutta antaa sen nyt olla. Siinä se tällä kertaa, jatketaan harjoituksia. Muutaman kerran raveista kuuluvat äänet vähän veivät huomiota, mutta ei pahasti,

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Viikko paketissa

Maanantaina käytiin Linnunlahden kentällä. Siellä ei näytä tuolloin olevan kenenkään vuoroa, mutta samaan aikaan treenaamaan tuli joukko maleja isäntineen. Vähän arvelutti, olivat aika lähellä ja huusivat koirilleen, mutta ei Raiku välittänyt, oli kuin niitä ei olisi ollutkaan. Ruutu oli ihan hukassa, pitää palata vähän takaisinpäin että löytyy. Hyvää seuraamista, luoksari ensin ihan löysä mutta kun siitä ei palkattu, toinen hyvä. Tunnarissa taas epävarmuutta, haisteli ja merkkasi oman, mutta jäi siihen seisomaan. En sanonut mitään ja hetken mietittyään nosti oman. Merkkiä, jossa ensin jäi merkin eteen, mutta lopulta meni pari kertaa taakse ja palkattiin oikein paljon. Muuta ei taidettu tehdä, oli vähän kylmäkin.

Torstaina sitten Joan voivoi-kurssilla. Ensin liikkeenä hyppy niin että koira jätettiin vinoon hypyn taakse ja kutsuttiin sieltä. Sitten tehtiin hyppynoutoa, jossa kapula piti heittää oikein vinoon. Ekalla kerralla tuli taas vanha virhe eli varasti. Sitä korjattiin niin että heitin ja hain itse, sitten heitin, palkkasin ja nouto. Hyvin haki vinostakin. Toisena treenattavana oli ruutu, joka oli edelleen kadoksissa. Ohjeeksi välillä ihan läheltä, näytöllä ja kaikkea vaihtelevasti. Viimeiseksi jääviä, joissa ohjaajalla ei ollut huomautettavaa.

Perjantaina rallia. Ensin treenattiin mestarin liikkeitä, peruuttamista edessä loppuasentona seisominen. Jotenkin se meni. Sitten oikealla seuraamisesta käännös niin että koira jatkaa seuraamista vasemmalla. Oli emännälle vaikea liike. Rata oli avoimen kylteillä, siinä ei mitään erityistä, pujottelu hitaalla kävelyllä missä Raiku meni istumaan.

Tänäänkin lenkin jälkeen vähän puuhattiin, yksi tunnari jossa ei ongelmia, yksi luoksarin seisominen, joka hyvä ja sitten kaukoja, jotka oli vähän niin ja näin. Seuraamisessa etsittiin pysähdyksen jälkeistä perusasentoa ja tulihan se sieltä lopulta.

Tällä viikolla sitten vähän vähemmän, ei ole voivoi-tokoa eikä ralliakaan.

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Treenailuja

Viime viikolla torstaina raviradan (pimeällä) parkkiksella. Tehtiin taas vähän kaikkea ilman sen kummempaa suunnitelmaa. Ruutuja jotka löytyivät, seuraamisissa taas pysähtymisten perusasentoja jotka tahtovat väljetä, kaukoja kaukaa enemmän tai vähemmän onnistuneesti, tunnari ja merkkiä. Tunnarissa iski taas epävarmuus, tarkisteli ja tarkistelu, sotki kapuloita ja jäi sitten seisomaan. Uudella käskyllä nosti ja toi oman. Toivottavasti ei ollut enne jälleen alkavista vaikeuksista. Metallia ei sitten ensimmäisellä kerralla taas nostanut. Hain kapulan mitään sanomatti ja heitin uudestaan. Vaikeaa sille oli sitä ottaa suuhunsa, mutta otti kuitenkin ja toi perille. Ei varmaan muuta.

Perjantaina käytiin rallissa. Alkuun palasia mestariluokan liikkeistä kuten peruuttaminen vierellä. Muuten hyvä, mutta tässä lajissa pitäisi jäädä seisomaan peruutuksen jälkeen. Mahtaako Raiku ikinä pystyä siihen, kun sen mielestä tässäkin liikkeessä lopetetaan perusasentoon. Minkä se kerran oppii on sen mielestä sitten ikuisesti niin ja vain niin. Toisena erikseen treenattavana oli puolenvaihto seuraamisessa jalan alta pujotellen. Se menikin ihan yllättävän hyvin. Ratatreeni otettiin pätkissä takapalkalla, joka alkuun nosti Raikun kierroksia vähän liikaakin, mutta piti suorituksen kuitenkin innostuneena. Se kun on alkanut tehdä rallirataa vähän laimeasti, eli palkkaus ei ole ollut oikea.

Pari kertaa syksyn aikana on ollut kamerakin mukana lenkillä.