perjantai 28. marraskuuta 2014

Rallattelua

Rallitokossa taas avoimen rata, jossa oli vähän mitäkin; istumasta seisomaan ja koiran kierto, pyörähdys, kaksi spiraalia ja houkutus. Ekalla kierroksella tehtiin takapalkoilla, muutama kyltti ja vapautus. Raiku ei enää ole ihan niin ulapalla rallissa, se on alkanut jo tottua siihen, että kaikenlaista voi tapahtua: pyörimisiä, sivulta eteen tulemista, istumasta seisomaan nousua ja kaikenlaista kiertelyä. Takapalkka antaa aina lisää intoa, joten sitä kehiin. Tosin takapalkka nostaa kierroksiakin, jolloin esimerkiksi perusasennot ovat vähän sinnepäin, kun Raiku odottaa koko ajan vapautusta. Toisella kierroksella tehtiin vain yksittäisiä liikkeitä vähän sieltä täältä, niitä mitkä on vaikeimpia kuten saksalainen täyskäännös, pyörähdys ja sellaisia. Hyvin Raiku tekee, ei siinä mitään.

Torstaina käytiin treenaamassa ihan uudessa paikassa, Tiedepuiston parkkihallin kolmannessa kerroksessa, jossa vissiin Susirajan lappalaisilla on joku lupakin treenata. Ennen aloittamista Raiku oli vähän ihmeissään paikasta, mutta kun alettiin treenata, se ei ollut moinaankaan. Tehtiin ruutua, joka tällä kertaa löytyi hienosti ilman mitään ongelmaa, kaukoista seiso - maata, joka taisi onnistua ja epäonnistua yhtä monesti, metallia, jota ei ottanut suuhunsa kuin pakottamalla, mutta sitten juoksi se suussa ihan reippaasti, yksi luoksari ja tosi hieno tunnari. Lopuksi paikallamakuu Lakun ja Wilhon kanssa, joita molempia palkkailtiin koko ajan ja minä olin piilossa. Ei mitään ongelmaa. Vähän outoa sellaisessa paikassa kyllä oli treenata, mutta plussana se että ei kuraa ja paljon valoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti