maanantai 28. maaliskuuta 2016

Leikkimässä

Käytiin Kolilla ja Tassu  pääsi taas leikkimään Unnan kanssa. Pitkästä aikaa oli kamerakin matkassa.









Raiku ei osallistunut moiseen riehumiseen, eikä Raikua saisi millään pakollakaan jäälle jonka päällä on vettä. Se on Raikun mielestä kuolemanvaarallista. Raiku hommaili omiaan




sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Sitä samaa

eli tokoa, vaihteeksi kuitenkin Pärnävaaran hallilla. Tassu aloitti leikkimällä ja jatkoi leikkimällä. Siinä välissä tehtiin edestakaista hyppyä pallopalkoilla, innoissaan se hyppi. Pari perusasentoa ja istumaan jäämistä, pääsin jo aika pitkälle, joten ehkä Tassu jonain vuonna tämänkin oppii. Yhdellä kerralla kutsuin luokse, tulee hyvään paikkaa eteen. Sitten Tassu joutui elämänsä ensimmäiseen paikkamakuurivistöön Närrin ja veljensä Jonkan kanssa. Hiki siinä tuli, ei Tassulle vaan emännälle. Tassu rempoi narussa ja tuijotti Jonkkaa. Naksuttelin katso koiraa ja lopulta sain sen kontaktiin ja peräti maahan, oikeansuntaisestikin. Se pysyi maassa kun olin kyykyssä sen edessä ja tungin namia naamaan. Viimeinen ponnistus oli saada Tassu hallista ulos ilman rempomista ja haukkumista kun Jonkka jäi sinne treenaamaan. Lopulta sekin onnistui ja Tassu poistui imutusseuraten. Huh.

Raiku teki  oikealla seuraamista ja oikealla perusasentoja, välillä sujuivat, välillä istui suunnilleen eteen vinoon. Jos se muistaa että ei pidä istua vinoon, se saattaa jäädä aika kauas taakse. Ei auta kuin treenata, ehkä se jonain päivänä. Ohjatun noudossa käskin tuomaan oikean ja kolme kertaa se toi vasemman. Lopulta kun vasenta ei laitettu ollenkaan, se kaarsi vasemman kautta ja sitten vasta älysi sen oikean. Palautus oli kyllä sitten ihan super. Joopajoo. Hyvä tunnari paitsi että mälväsi kapulaa. Hyvä luoksarin stoppi. Siihen lopetettiin.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Tokoja

Käytiin taas Tokmannilla tokopuuhissa. Tassu sai aloittaa. Tehtiin niin että maahan laitettiin kasaan kaksi patukkaa, kolme narupalloa ja kolme noutokapulaa, ja Tassu vapaaksi autosta. Se ryntäsi lelukasalle, otti vähän kaikkia suuhunsa ja päätyi sitten patukoihin, joita vuoron perään ravisteli ja heitteli muristen. Vähän aikaa puuhattuaan otti pienemmän patukan ja toi mulle - mikä oli tietenkin ollut toiveenakin tässä kokeilussa. Leikittiin sitten sillä, sen jälkeen kapulalla ja vielä narupalloillakin. Sitten vähän perusasentoa ja pientä namiseuraamista ja leikkiä. Yritettiin ruutua mutta parkkipaikan roskat ja roskaruuan käärepaperit veivät Tassun huomion ja jätettiin se homma. Tehtiin pari harjoitusta sellaisella pienellä puisella lootalla johon saa namin piiloon. Kotona on naksuteltu maahanmenoa sen kanssa ajatuksena siirtää se lumien sulettua jäljelle. Ei meinannut Tassu muistaa mitä pitää tehdä kun oltiin väärässä paikassa mutta aikansa käpälöityään ensin istui ja sitten meni maahan. Toisella yrityksellä meni aika heti maahan. Tätä täytyy jatkaa eri paikoissa. Loppuun paikallaistumisharjoitusta joka meni ihan hyvin siihen nähden että paikoillaan odottaminen ei oikein ole Tassun juttu.  Viimeisellä kutsuin luokse noin kuudesta metristä - luoksetulo oli ihan hyvä. Loppuun vähän leikkiä ja Tassu oli treeninsä tehnyt.

Raikun kanssa aloitettiin samalla tavalla päästäen Raiku irti lelukasan lähelle. Yllätys ei ollut suuri kun Raikun toiminta oli - haukkumista. Käänsin sille selän ja hetken se räkytti selän takana ja tuli sitten eteen istumaan. Kelpuutin kontaktinoton ja alettiin tehdä ruutua. Lähettelin Raikua lennosta ruutuun eri suunnista ja Raiku oikein innostui, juoksi kovaa vauhtia ruutuun uudestaan ja uudestaan. Ohjatun noutoa kokeiltiin, ekalla oli lähteä mutta jäikin haistelemaan maata, jonkinlaista epävarmuutta siis. Lähetin uudestaan ja sitten toi oikean. Toisella toistolla lähetin vähän lähempää ja onnistui kerralla. Vähän seuraamista, jääviä, ralliliikkeitä ja yhdet kaukot joissa sen vire oli ihan liian korkea, ehti tehdä omia aikojaan siirtoja himoitessaan takapalkkaa. Oli kiva treeni Raikunkin kanssa.

Loppupalkaksi molemmat pojat saivat reihua Närrin kanssa. Kyllä niistä lähti aika kova ääni.

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Tassu 1 v.

Tassu täyttää tänään vuoden. Synttärikuvat on otettu omalla takapihalla yläviistosta, harmaan sumuisena päivänä. Tassu ei juurikaan pidä kuvaamisesta. Jos se huomaa kameran kohdistuvan itseensä se vakavoituu ja mieluummin poistuu paikalta. Pitäisi varmaan kuvata useammin kuin kerran puolessa vuodessa. Synttäripoika synttäripäivänään:





Tassu on ihastuttava ja hauska koira.  Se oppii nopeasti, on aina innokas leikkimään ja tekemään yhdessä. Se on rohkea ja erittäin sinnikäs siinä mihin se ryhtyy tai mitä se tahtoo, niin hyvässä kuin välillä ei-niin-hyvässä. Hankalinta siinä on riistavietti joka vie nuoren ja hyväkuntoisen koiranpojan jalkoja joskus vähän liiankin kovaa ja kauas. Muihin koiriin se suhtautuu alkuun periaatteella hyökkäys on paras puolustus, mutta aika pian se alkaa leikkiä jos olosuhteet sallivat. Kerran tässä tavattiin sattumalta parivuotias porokoiratyttö ja se molemminpuolinen huuto, hampaiden välkytys ja muu räyhä mitä ne alkuun pitivät olisi kyllä pelästyttänyt kenet muun tahansa paitsi ei porokoiraihmistä. Hetken räyhättyään ne alkoivat leikkiä ja leikkivät ja riehuivat tunnin täydessä sovussa.

Vaikka on Tassun synttäri, yksi kuva Raikustakin. Katolta on tullut niin paljon lunta, että se ulottuu melkein kaksimetrisen aidan tasalle. Siinä on hyvä tarkkailla ympäristöä - ja ilmoittaa yhteishaukulla kaikesta epäilyttävästa. Siis kaikesta mikä liikkuu. Ja liikkuuhan sitä.


perjantai 11. maaliskuuta 2016

Rallia ja muuta

Tänään taas rallitreeneissä. Raiku teki kisanomaisesti avoimen luokan kilpailun radan. Siinä ei mitään, kymmenen pisteen virheen teki ohjaaja, Raiku teki niinkuin Raiku tekee. Selvästi siitä näki että kehuminen radan aikana nostaa sen kovasti fiilistä. Pitäis tehdä enemmän.

Tassu käväisi hallissa. Tehtiin pallo kainalossa seuraamista tai oikeammin perusasentoja, alkaa älytä kainalossa olevan lelun ideaa. Ihan parhaassa vireessä Tassu ei ollut ja alkoi väsyä aika nopsaan.

Yhtenä iltana lenkin jälkeen vähän treenailtiin. Raikun kanssa tehokuuria oikealla seuraamisesta perusasentoon, takapalkalla ja käsinamilla. Muutama onnistunut saatiin takapalkallakin, joten ehkä sekin siitä vielä jonain päivänä. Muuten oikealla seuraaminen, puolenvaihdot käännöksillä ja ilman sujuivat takapalkalla aika hyvin jo. Ihan aina Raiku ei kovin keskittyneesti kuuntele tai sitten ohjaajan käskyt ovat sekavia. Edistynyt se vähän on joka tapauksessa.

Tassu teki leluseuraamista juoksemalla, palkkasin kun oli pomppimatta ja yrittämättä napata lelua, se meni lopulta aika hyvin. Välillä se kyllä protestoi seuraamista kiukkuisella haukulla mutta silloin pitää edes perusasentoon tulla. Istumista ja seisomista on yritetty edistää heittämällä namia pään yli. Tassu tarjoaa koko ajan maahanmenoa yrittää sen jättää mihin asentoon tahansa joten täytyy varmaan jättää maassamakaaminen vähäksi aikaa väliin. Innokkaasti se leikki, kahden lelun saalisleikki on selvästi sille kaikkein mieluisin.

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Nurmeksen kalan pihassa

Käytiin tekemässä pienet treenit Nurmeksen kalan pihassa Lehmossa. Ihan hyvä paikka, vähän lähellä teitä kyllä Tassua ajatellen. Tassun otin ensin - Raikulle lisää innostusta. Tällä kertaa Tassu sai Raikulle pentuna hankitun ison pehmopallon leikkimiseen ja palkkaamiseen. Pallo on pysynyt ehjänä koska sitä ei voinut Raikulle käyttää: Raiku otti pentuna pallon ja juoksi sen kanssa johonkin kauas ja jäi sinne. Tassun mielestä pallo oli ihan superia. Se juoksi ja hyppelehti pallon kanssa pitkin pihaa aina kun heitin sen. Heiton se sai palkaksi kapulan ottamisesta suuhun, vauhtonoudosta, ja seuraamistakin tehtiin pallo kainalossa. Ihan muutamalla askeleella se meni hyvin ja Tassu tuli perusasentoonkin oikein innoissaan kun pallo oli kainalossa. Kiva treeni ihan hirveän innostuneen Tassun kanssa.

Raikua kyseinen pallo ei enää innosta, joten tehtiin takapalkalla rallijuttuja. Puolenvaihtoja, joista heti palkka. Oikealla seuraamista, mistä palkka kun se seurasi suorassa eikä vinoutunut ulospäin. Muitakin pikkujuttuja joista heti palkalle. Loppuun luoksari ja eteenemeno niin että käskin maahan ennen palkalle ehtimistä, se oli kyllä hieno.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Viikon treenit

Viime viikolla treenattiin pari kertaa, samoin tänään. Tiistaina käytiin Tokmannin parkissa. Tassu leikki: saalisleikkiä, narupallon heittoa, taistelua. Siinä välissä vähän seuraamista, kapulan pidon yritystä ja sellaista. Kapulan pito onkin Tassulle ongelma: kun sille tarjoaa kapulaa kädestä se kääntää päänsä ja laittaa korvat littaan. Treenikentällä kun sitä innostaa se nappaa kapulan kädestä. Pudottaa kyllä aika heti mutta ote on hyvä. Ehkä se siitä vähitellen. En tiedä miksi se ei ota kädestä mutta en nyt vielä tee siitä ongelmaa. Raiku teki normisettiä ja ihan hyvin: ralliseuraamisia, ohjattua, ruutua ja sellaista. Vähän on taidettu jäädä junnaamaan.

Perjantaina oli ohjatut rallitreenit joten vain Raiku pääsi halliin (Tassu sai vähän leikkiä saalisleikkiä ja sellaista pihalla toisten treenivuorolla). Teemana olivat jäävät joita treenattiin takapalkalla. Näissä Raikulla ei ole mitään ongelmia. Välillä koira kutsuttiin seuraamaan ja vapautettiin siitä, sekin sujui. Sitten alettiin tehdä samaa oikealla ja se oli Raikulle pieni pähkinä, mutta ihan hyvin se sitten älysi. Seuraamaan kutsuminen oikealle tarvitsi vähän käsiapua. Oli hauska treeni.

Tänään käytiin porokoiraporukalla hallilla. Tassu aloitti. Rauhoitin sen haukkumisesta ja hihnassa rempomisesta ennen halliin menoa ja se olikin hyvin keskittynyt alusta asti vaikka toisella puolella tehtiin agilitya (vain kerran ihan lopussa se karkasi puolia erottavalle aidalle aikeenaan vähän räyhätä). Taas leikittiin paljon, tehtiin kapulanpitoharjoitusta innostamalla ja naksulla, kolme kertaa sain sen tekemään vaikka toisen jälkeen se oli sitä mieltä että nyt riitti. Pieni voitto emännälle Tassun vahvasta tahdosta. Sitten tehtiin hyppyä niin että molemmilla puolilla oli ihminen palkkaamassa narupallolla. Tästä Tassu innostui, sen hyppyvauhti ja -varmuus olivat ihan eri luokkaa kuin namittamalla. Välillä se hyppäsi lelu suussa mutta onneksi käytössä oli viisi eri lelua joten joku oli aina saatavilla palkkaamiseen. Vähän yritettiin lelulla seuraamista mutta se ei vieläkään oikein ole mennyt Tassun kaaliin. Pari hyvää pätkää kuitenkin. Treeni oli ehkä just vähän liian pitkä mutta kyllä se loppuun vielä leikkikin.

Raiku teki ensin rallyn alokasluokan radan oikealla seuraten. Seuraamisesta istuminen on ihan onneton, se ei kerrassaan ymmärrä mitä pitää tehdä kun pysähdyn sen ollessa oikealla. Pitää ottaa tätä namikuurilla. Ohjatussa noudossa meni ensin väärälle kapulalle, olin jo huutamassa EI kun muistin nielaista ja olla hiljaa, en vaan sitten palkannut. Toisella kerralla haki sen mitä pyydettiin. Hyvä tunnari vaikka kapulat olivat tosi kaukana. Vähän se mähläsi tunnaria edessä ollessaan.

Tänään treenin jälkeen mentiin läheisen järven jäälle ja Tassu sai reihua Närrin kanssa. Eilen se sai riehua Kolilla Käränkälammen jäällä Unnan kanssa, joten luulisi että Tassulla on ollut ihan hyvä viikonloppu.