Kaikenlaista on puuhattu, jäljestetty ihmisjälkiä ja verijälkiä ja treenattu tottelevaisuutta ja rallia. Tassu on käynyt jo monella rallykurssilla Koirakoulu Napakassa ja Niina on sitä mieltä että se on edistynyt kovasti. Emäntä on oppinut, että täytyy toimia rauhallisesti ja laittaa Tassua välillä jäähylle eli maahan makaamaan, kun sillä alkaa keittää yli. Rallikursseilla on treenattu erilaisia radanpätkiä ja kaikenlaisia temppuja eli sivulla peruuttamista, edessä peruuttamista, kaikenlaisia pyörimisiä ja puolenvaihtoja. Kaikista pikkutempuista Tassu tykkää ja oppii niitä tosi nopeasti. Pitkäkestoisempi toiminta on edelleen vähän haasteellista, herkästi alkaa vinkuna ja haukku, mutta näitä vain hetkellisesti. Suurin muutos on, että vaikka kurssit pidetään aika pienessä sisähallissa, jossa on samaan aikaan viisi muuta koiraa, Tassu ei enää ollenkaan ota niistä häiriötä - sen saattaa jopa jonkun liikkeen ajaksi päästää irti eikä se yritä lähteä mihinkään. Kuka olisi uskonut.
Raikun kanssakin ollaan treenailtu ja käyty yksissä mestariluokan kisoissakin, mutta kyllä se alkaa näyttää siltä, että Raiku on ralliuransa rallaillut. Mestarin liikkeet ovat sen verran monimutkaisia että kun niitä tulee monta putkeen, Raikun pää menee sekaisin ja se alkaa tehdä ihan mitä sattuu - ylimääräisiä pyörähdyksiä ja maahanmenoja ja ties mitä. Tosin kyllä emännänkin pää tahtoo mestarin radoista sekaisin mennä, joten katsotaan. Innokas treenaaja Raiku edelleen kyllä on.
Tänään käytiin JoAn hallilla ja tehtiin ihan pelkkää tokoa. Tassun seuraamista oikein kuvattiinkin:
Tassu seuraa
Viime aikoina on painotettu liikkeestä seisomista, joten liikkeestä maahan kävi näin:
Tassu liikkeestä maahan
Estehyppy oli hyvä, hyppynouto onnistui, samoin Tassun bravuuri, merkin kierto. Merkki oli kaukana ja se otettiin ihan kylmiltään ja niin se vaan sen bongasi.
Raikua ei kuvattu, mutta sen kanssa tehtiin hyppynouto, jääviä, seuraamista ja tunnari. Ennen tunnaria Raiku huomasi hallin seinän viertä kulkevan hiiren. Se lähti hiiren luo, meni kohdalle ja alkoi varovasti nuuhkia sitä. Tuli pois kun käskin. Jos olisi ollut Tassu kyseessä, ei kulkisi enää hiirtä hallissa, mutta Raiku on Raiku. Tunnariin se sitten lähti - ehkä hiiren innoittamana - vähän liian innokkaasti ja toi ensin väärän, toisella vasta oikean.
Kivaa näitten kanssa oli tänään treenata.