Namipurkin etsintää

Päätin sitten aloittaa esineruutuharjoitukset uudestaan ihan alusta. Valitisn hetken, jolloin se on motivoitunein: lenkin päätteeksi kun uhkana on joutuminen sen inhoamaan autoon, jolloin se on valmis yrittämään mitä tahansa voidakseen pitkittää auton ulkopuolista elämää. Näytin Raikulle namipurkin sisältöineen, jätin sen istumaan ja vein purkin 70 askeleen päähän metsään ja palasin samaa janaa takaisin. Raiku etsimään ja hyvinhän se minikin. Juoksi täysillä, otti purkin ja juoksi takaisin. Pimeä kun oli, en nähnyt mitä se teki, mutta vaikka en voinut antaa tuomiskäskyä, sieltä se tuli saman tien kovaa vauhtia purkki suussa. Tapansa mukaan pudotti purkin parin metrin päässä minusta, mutta samalla hetkellä ilmeisesti tajusi, että purkin jättäminen matkan varrelle merkitsee herkkujenkin jäämistä saamatta, jolloin otti purkin uudestaan ja toi perille asti. Tätä nyt sitten, jos saisi sen ruumiinmuistiin taas mielikuvan reippaasta juoksusta esineelle ja takaisin?

Esineruudn jälkeen vähän tokoiltiin pimeällä metsätiellä, jotta esineruutua ei heti seraisi autorangaistus. Ihan perustokoa ja ihan perusvireellä, ei mitään ihmeempää.

Vauhti-Raiku

Sunnuntain jälkeen ei olla treenattu yhtikäs mitään eikä sitäkään. Tänään kuitenkin mentiin agiharkkoihin. Siellä treenasin koiran kanssa, joka sai jonkun hulluuskohtauksen: sillä oli aivan mahdoton vauhti ja draivi päällä. Rata oli tosi vaikea kaiken mailman kiemuroineen, ja kun koira oli tuplasti normaalia nopeampi, eihän siitä mitään meinannut tulla. Kun radassa on kohta, jossa pitää tehdä perä perää sarja vlssi-takaakierto-sylikäännös-päällejuoksu ja siitä vielä kääntäen putkeen, ihmispolon jalat olivat ihan solmussa. Ja Raiku vaan riehui. Aina kun rata keskeytyi se hyppeli esteiden yli ja juoksi putkiin ihan omia aikojaan. Kun aikamme tahkottin ja lopulta onnistui niin, että vain yksi hyppy jäi välistä, koutsi kysyi saisiko hän yrittää, kun Raiku on tarpeeksi vauhdikaskin. Vähän Niina vingutti lelua ja Raiku lähti painamaan täyttä vauhtia ja kas, kaikki vaikeat kohdat aivan täydellisesti ja edelleen hurjaa vauhtia! Se tekee näköjään ihan mitä mutkia ja kiemuroita vaan, jos sitä ohjataan kunnola.

Olikohan tähän outoon vauhdikkuuteen ja intoon syynä monen päivän treenaamattomuus vai pitäisikö tarkistaa, missä suhteessa Jupiter, Mars ja Venus tänään olivat toisiinsä nähden? Tai jotkut muut taivaankappaleet?

JK1 ja rotumestari Raiku

Eilen sitten aamulla puoli kuusi suunnattiin lappalaiskoirien rotumestaruuksiin Siilinjärvelle, Raikun ja emännänkin ensimmäiseen jälkikokeeseen. Kyse oli isosta tapahtumasta, myös collieiden mestaruudet ratkottiin samassa kokeessa ja oli siellä muitakin rotuja, melkein 30 osallistujaa. Raikun osuus alkoi jäljestyksellä. Ajettiin kymmeniä kilometrejä jonnekin, noustiin autosta ja käveltiin metsän laitaan. Siinä kohdassa iski kauhu, kun tajusin, että sinne jäljelle täytyy tosiaan lähteä ihan vaan Raikun varassa, ilman takana kulkevaa opastajaa ja ilman, että minä tiedän yhtään mitään minne pitää mennä. Jana meni hyvin, eteni suoraan ja nosti jäljen yhtään epäröimättä. Ensimmäinen keppikin oli melkein heti. Raiku ajoi oikein reippaasti, loppumatkalla piti vähän hillitäkin sen vauhtia, muuten jättää kepit nostamatta. Parissa kohdassa se eteni muutamia metrejä ja sitten kääntyi takaisin, pyöri vähän ja jatkoi - toinen niistä oli kulma, toinen ei. Viisi keppiä se nosti, oli varmaan toiseksi viimeinen joka jäi, se ajoi vähän aikaa vähän siksakkia ryteikössä, liekö ollut vähän jäljen syrjässä. Viimeinen keppi nousi, ja aikaa meni kymmenen minuuttia. Jäljen jälkeen tuntui, että nyt on tavoitteet täytetty, kun tästä selvittiin :)

Seuraavaksi vuorossa oli tottis. Raiku aloitti suorittajana. Seuraaminen ei ollut parasta mitä se osaa, jäävät ihan kohtuulliset, luoksetulo muuten mutta se asento. Tasamaanoudossa vähän varasti ja luovutusasento kaukana. Hyppynoudossa otti tukea molempiin suuntiin, mutta toi kapulan hypäten, jee. Estenoudossa ei muuta kuin se luovutusasento. Eteenmeno oli aika surkea, lähti kohti paikkamakuun merkkejä, maahan-käskyllä jäi seisomaan, toisella käskyllä meni hyvin hitaasti maahan mutta nousi heti istumaan. Paikallamakuu olikin aika helppo: Raikun pari karkasi kentältä joka kerran kun se irrotettiin hihnasta (myös makuusta, jolloin Raikun tehdessä ei ollut toista koiraa kentällä), joten se ei sitten suorittanut tottisosuutta ollenkaan. Jonkun aikaa Raiku oli paikalla ilman että kentällä tapahtui mitään, sitten sinne tuli nuori belggari, joka teki hihnassa seuraamiskaavion, ja edelleen hihnassa tasamaanoudon ja se oli siinä. Arvostelussaan tuomari kehui Raikun perusasentoja ja seuraamispaikkaa, seuraamisesta hyvä, istumisesta erinomainen, maahanmeno ja luoksetulo tyydyttävä, olisi saanut kaikkineen olla nopeampaa ja se loppuasento. Estenoudoissa olisi saanut ottaa kapulan nopeammin ja suorittaa esteet voimakkaammin (mitä sekin sitten tarkoittaa) ja ne luovutusasennot. Eteenmeno puutteellinen, niinkuin olikin. Paikallamakuusta sai erinomaisen, vaikka tuomari huomautti hännän heiluttamisesta. Sille ei mitään mahda, että Raiku heiluttaa häntäänsä koko ajan paikallamakuussa :) Yhteensä tottiksesta 79 p.

Lopuksi mentiin esineruutuun. Se oli aika surkuhupaisa esitys. Raiku laahusti paikalle liivi selässä. Lähetin sen ihan umpimähkäisestä paikasta kun ajattelin, että sillä ei ole mitään merkitystä. Se lähti suunnilleen hiipien matkaan. Ruutu oli tiheäkasvuisessa rinteessä, joten Raiku katosi näkymättömiin. Meni hyvän aikaa eikä mitään näkynyt eikä kuulunut. Sitten Raiku ilmestyi puitten lomasta noin kymmenen metrin päähän ruudun reunasta, ja sillä oli esinen suussaan! Pysähtyi ja pudotti esineen ja jäi siihen. Annoin käskyn ja se otti esineen ja hiipi eteenpäin, tuli ruudusta, pudotti esineen ja jä seisomaan viiden metrin päähän minusta. Annoin uuden kehotuksen tuoda esine, ja se lähti tulemaan ilman esinettä. Mitään ei ollut enää menetettävissä, joten aloin innostaa ja maanitella sitä: "missä esine? tuo esine Leenalle, tuo tuo, tule, tule, tuo esine" ja niin edelleen. Kuin ihmeen kaupalla se palasi esineen luo, otti suuhunsa ja toi! Tuomarin kommentit olivat, että toiminta ruudussa oli niin hidasta että hän oli jo aikonut keskeyttää suorituksen juuri kun se ilmaantui näkyviin esine suussa. Tarvitsi tuomarin sanoin "runsaasti painostusta" esineen tuomiseen (paitsi että ei se ollut painostusta vaan maanittelua). Sai kuitenkin siitä tuodusta esineestä 18 p ja toiminnasta ruudussa yhden säälipisteen.

Kaikkineen pisteitä 247, ALO2, JK1 ja vielä kaupan päälle rotumestaruus. Oli monin kerroin enemmän kuin mitä ikinä olisin odottanut.

Sitten vielä ihan jokaista tyylilajin perinteeseen kuuluvaa yksityiskohtaa noudattaen otettu palkintokuva:

Viikon työt

Maanantaina
käytiin tottistelemassa Pärnävaaralla Kaisan ja koirien kanssa. Raiku teki ensin pieniä seuraamisia, käännöksiä ja jääviä, ihan ok. Niiden jälkeen noutojutut: tasamaanouto muuten hyvä, luovutusasento edelleen vino ja epävarma. Hyppynoudossa taas ensimmäisellä kiersi tullessa, mentiin estehypylle, jossa ei ongelmia. Sitten hyppynoudolle, joita teki kolme oikke hyvää. Eteenmenossa lähti kohti kentän laidalla ollutta koria, mutta siitä korjasi omalle lelulleen. Ihan kohtalainen setti, näillä mennään :)
Tottisten jälkeen esineruudulle, joka sitten olikin pelkkää painajaista. Raikulle pantiin liivi, joka immobilisoi sen 90 prosenttisesti. Sain sen kuitenkin etenemään ruutuun, ja löysi se esineenkin, mutta jäi siihen seisomaan ja vinkumaan ja kun annoin tuontikehotuksen, lähti tulemaan ilman esinettä. Avustajan kanssa sitten vartti temppuiltiin niin että saatiin se melkein tuomaan esine sieltä ruudusta, vähän matkaa kerrallaan. Voe voe, kun tietäisi mitä ikävää sille on esineruudussa on tapahtunut (sen lisäksi että emäntä on alkanut hermostua...). No, kun periksihän ei anneta, tein vielä illan päätteeksi Raikulle ja Aihkille esineruutukilpailun: namipurkki metsän laitaan ja molemmat koirat etsimään. Raiku löysi purkin ennen Aihkia ja jäi vinkuen seisomaan sen eteen , jolloin isoisä tuli, nappasi purkin, toi ja söi sisällön. Toinen samanlainen samoin tuloksin. Kolmannella kerrallakin Raiku oli ensin purkilla, ja nyt se jo samantien nappasi sen suuhunsa ja toi kovaa vauhtia! Vielä kokeiltiin namipurkin noutoa noin kymmenen metrin päästä ilman Aihkin innostavaa vaikutusta, toimi edelleen. Kateus ja kilpailu, oppimisen parhaat ystävät :)

Keskiviikkona tein Raikulle lyhyen jäljen ja pitkän janan, noin 20 metriä. Jana menikin yllättävän hyvin, eteni suoraan ja nappasi jäljen. Itse jäljellä jätti taas yhden kepin, taisi ajaa vähän sivussa siinä kohtaa. Jäljen jälkeen vielä sinnikkäästi esineruutua. Tein kapean ja pitkän ruudun, jossa yksi esine. Ilta oli tässä kohtaa jo pimennyt, joten Raiku lähetettiin mustaan aukkoon. Jonkun aikaa odottelin ja kuulostelin rapinoita ja sitten se tulee reippaasti juosten esine suussaan! Siis ne kateus ja kilpailu.

Torstaina käytiin agilityssa tekemässä tällaista rataa:



















Ihme ja kumma, kaikki erilaiset välistävedot ja takaakierrot ja muut pyöritykset rinnakkain olevilla hypyillä onnistuivat ensimmäisellä kerralla. Tein nelosputken jälkeiset hypyt edestä ja Raiku seurasi ohjausta ihan kuin olisi ollut oikein taitavakin agilitykoira. Seuraavalla kierroksella ohjaaja käski tekemään ne toiselta puolelta, sekin onnistui jo toisella yrittämällä. Muita ongelmia radassa ei sitten ollutkaan, ja Raiku rataili koko kierroksen pariin kertaan, joitakin kohtia useampaankin kun kokeiltiin erilaisia ohjaustekniikoita. Vähän viimeisellä kierroksella meinasi into hiipua, mutta jossain kohdassa se yhtäkkiä taas innostui ja varsinkin a-esteella tuleminen sai sen kovasti ilahtumaan ja innostumaan.