maanantai 24. elokuuta 2015

Pentukurssi: viimeinen tunti

Pentukurssi kakkonen loppui tänään. Ohjelmassa oli pujottelua koirarivin ja koirakahdeksikon väleissä, imuttamalla se sujui hienosti. Siinä meni aika kauan kun kaikki koirat pujottelivat ja Tassun piti istua sivulla toisten pujotellessa. Niin paljon paikallaoleminen kävi Tassun hermoille, että se alkoi repiä hihnaa ja hyppiä, eli otettiin narupallo purkamaan energiaa. Sitten piti näyttää temppu ja Tassu oli sen verran kiihkeänä että jätettiin jalkojen välistä pujottelu ja otettiin temppu jossa Tassu nousee kahdelle jalalle tassut käden ympärillä ja ottaa askeleita taaksepäin. Se menikin ihan nappiin jo valmiiksi hyppivän koiran kanssa. Luoksetuloa tehtiin ensin koirakujan läpi. Ohjaaja lähti juoksemaan kutsuen koiraa jota pidettiin kiinni. Otin varmuudeksi narupallon käteen houkuttimeksi, mutta Tassu tuli sellaista vauhtia että en ehtinyt edes pysähtyä ottamaan sitä vastaan kun se jo iski kiinni narupalloon. Toisella kerralla piti mennä piiloon nurkan taakse, sinnekin Tassu ilmaantui alta aikayksikön. Lopussa pelattiin pudotuspeliä, kaikki koirat kulkivat pienessä ringissä ja ohjaaja oantoi käskyjä: juoksua, täyskännöksiä ja eri jääviä. Joka viimeisenä oli käsketyssä asennossa sai virhepisteen ja kolmesta putosi. Päästiin Tassun kanssa toiseksi, sitten Tassulla alkoi taas savu nousta korvista ja se alkoi hyppiä ja häslätä eikä enää mennyt maahan vaan jäi säheltämään hihnan kanssa. Pitkään se kuitenkin tätäkin jaksoi tehdä ihan terävänä ja nopeasti - ja oikeita asentoja ennen kaikkea. Kurssi oli hyvä ja Tassu suhtautui kerta kerralta rauhallisemmin muihin koiriin ja kerta kerralta keskittyi paremmin. Se on nopeaoppinen ja keskittyminenkin on pidentynyt koko ajan.

Tassu esittelee upouusia hampaitaan

Ei epäilystäkään kenen keppi 

Melkein poseeraa


Auringonlaskun aikaan

1 kommentti: