perjantai 14. elokuuta 2015

Raikulle rallia, Tassulle puuhailua

Rallissa treenattiin tänään lähinnä oikealla seuraamista, siellä sivulle istumista, käännöksiä, oikealta eteen tulemista ja kiertämistä vasemmalta selän takaa oikealle ja hyppyä oikealla. Suora seuraaminen alkaa sujua ihan riittävän hyvin, mutta perusasentoon oikealle Raiku ei millään pääse ilman namia, se kiertää minut vasemmalle puolelle vaikka miljoona kertaa. Jokin sana pitäisi keksiä, vaikka viereen tai jotain, joka merkkaisi sille tulemsita oikealle perusasentoon. Myös liikkeestä istuminen vinoutuu tosi paljon, ehkä siksi että seuraaminenkin on vähän vinoa. Käännökset sujuivat, mutta pujottelussa se vääntäytyy vasemmalle puolelle vaikka väkisin. Hyppy oikealta ohjaten ja oikealta eteentulo ja kierto vasemmalta takaisin oikealle onnistuivat. Raiku oli taas pitkästä aikaa todella hyvässä vireessä, oikein innoissaan ja skarppina. Liekö kesä ja "helle" vienyt Raikun innon tuossa heinäkuussa.

Tassu treenaili rallitreenien jälkeen hallin pihalla. Mitään häiriöitä ei ollut (paitsi jokunen perhonen, muurahainen ja sen sellainen). Leikittiin noutoleikkiä, hienoja vauhtinoutoja tekikin ja taisteli lelusta oikein kunnolla vetämällä ja murisemalla. Sitten treenattiin selän takaa perusasentoon tulemista kahden namin tekniikalla, peri kertaa meni jo ihan kohtalaisesti, ihan kuin olisi vähän älynnyt mitä ollaan tekemässä. Samoin sitä meidän "temppua", jalkojen välistä pujottelua päästiin aika monta askelta. Minun tekniikkavikani on, että en aina tarpeeksi nopeasti laita seuraavaa kättä osoittamaan kulkusuuntaa, jolloin Tassu alkaa pyöriä. Kyllä minä tämän vielä opin :)  Tassulla näytti tämänkin liikkeen kohdalla vähän lamppuun syttyneen pientä valoa, ehkä me peräti saadaan siitä esityskelpoinen pentukurssin loppuun mennessä. Muutaman askeleen imutusseuraamisiakin tehtiin ja peruuttamisesta seisomaan pysähtymistä. Siitä se selvästi tykkäsi. Lopuksi jouduin kantamaan sen autoon, se kun ei olisi halunnut lähteä mihinkään ja laittoi nelijalkajarrutuksen päälle, edes namilla houkuttelu ei tehonnut. Tässä kyllä huomasi, että ei siltä kovassa häiriössä vielä kovin kummoisia kannata vaatia, mutta ilman häiriötä se tekee ihan innokkaasti.

Muutama koira ollaan ohitettu yhdellä haukahduksella kun olen varoittanut. Muutama koira sitten taas varoituksesta huolimatta kauheasti rähisten. Jotkut koirat selvästi provosoivat, koska joillekin Raikukin alkaa rähistä jo kaukaa vaikka yleensä ohittaakin koirat ihan rauhallisesti. Niitten provosoijien provosointiin Tassu heti lankeaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti