perjantai 1. heinäkuuta 2016

Ei kun vaan treenataan

Jokunen kerta on käyty tekemässä kaikenlaista. Yhdet jäljet Selkiellä: Tassu ajoi oikein hyvin, kaikki kepit merkkasi, noin puolella meni itse maahan, lopuilla piti vähän muistuttaa. Jäljen nosto oli hyvä ja kertaakaan ei tullut hukkaa. Raiku puolestaan kulki ihan suvereenisti ohi kolmesta kepistä, kolme nosti. Pitää tehdä sille keppisulkeiset merkityillä kepeillä.

Sekalaisia tottelemisjuttuja on tehty muutama kerta. Linnunlahden kentällä  Tassun on vaikea keskittyä kun pitää haukkua sinne tänne ja tutkailla ympäristöä. Ollaan kuitenkin saatu onnistumisiakin, hyppynouto on onnistunut, samoin tokohyppy ja kapulajutuissa on edistystä nähtävissä. Matalan a-esteen Tassu myös menee oikein innoissaan kun appari odottaa lelun kanssa toisella puolella. Raiku on tehnyt enimmäkseen ralliliikkeitä, useimmiten tosi hyvin. Loppuun on otettu tokojuttuja, luoksetuloa ja kaukoja, ne kyllä hyviä.

Tänään kätiin Joan hallilla. Raikulla oli taas ylivire ja meni aikansa että sen sai kuuntelemaan mitään, painatti vaan menemään ja alkoi pomppia kun piti joku kyltti suorittaa. Joku aika siinä meni että se oli kuuntelumoodissa ja sitten tekikin hyvin. Tassukin kävi hallissa. Tällä kertaa yksinkertaisesti kielsin haukkumiset ja rempomiset ja sitten Tassu oli heti treenimoodissa. Tehtiin sama radanpätkä minkä Raikukin teki, mutta enimmäkseen imuttamalla. Puolenvaihdot ja oikealla seuraaminen näyttivät Tassusta olevan ihan normaaleja juttuja, samoin hyppy suoraan seuraamisesta. Hassu koira. Sitten tehtiin ihan vaan seuraamista joka onnistui ilman mitään nameja missään. Edessä peruuttamisessa se on huomattavasti Raikua taitavampi. Tassu peruuttaa monta metriä ja ihan suoraan kun Raiku pääsee muutamia askelia ja sitten istuu. Tassu leikki innokkaasti ja teki agilityputkia ja hyvästä seuraamisesta sai luvan mennä treenikavereitten luo siliteltäväksi. Oli se tyytyväinen.

Juhannuksena käytiin Petkeljärvellä retkeilemässä ja muutenkin on kuljeskeltu siellä täällä. Pari kertaa on ollut kamerakin matkassa.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti