Meillä näitä tokon treenitaukoja tulee enemmän kuin treenikausia, mutta tänään treenailtiin raviradan parkkiksessa lähinnä tokon voittajaliikkeitä. Aloitettiin ohjuroidulla seuraamisella, joka oli oikein hyvää, myös hidas ja juoksu, askelsiirtymät tosin menee poukkoiluksi ja pomppimiseksi, niitä siis treeniin. Sitten siirryttiin vähiten treenattuun (pedagogisella ajatuksella että virkeälle koiralle opetetaan uusia asioita). Raikua juoksutettiin Kaisan ja minun väliä ja toisella kutsulla annoin käskyn, ja se meni maahan niiltä jalansijoiltaan kovasta vauhdista! Jes. Jätettiin sen asian treenaaminen siihen ja siirryttiin ruutuun. Lähetys tyhjään ruutuun ehkä noin 7 metrin päästä, oli sillä jo ideaa, useimmiten löysi tiensä ruutuun ja sai lentävän kananuggetin palkaksi. Pari noutoa, joista ekan varasti, toinen kohtuullinen ja kolmannessa Kaisa heitti kapulan vielä vähän kauemmas. Paluu ihan hyvä. Tunnaria entiseen malliin, etsi hajuttomien jälkeen oikein nuuskuttaen omaa ruohosta. Jotenkin tästä pitäisi alkaa edetä, mutta katotaan. Loppuun avoimen luoksetulo, joka oli kyllä ihan kymppi ja avon kaukot, samoin. Nämä olivat siis hyvin suunnitellut täsmäharkat :) Raiku teki kyllä hyvällä fiiliksellä, joten kivaa oli. Raikulle (ja emännälle) näyttää sopivan vähän harvatahtisempi treenaaminen, näyttäisi edistyvänkin vaikka / koska treenatan vain joka toinen viikkokin :)
Aihki hönttäili tapansa mukaan vinkulelun kanssa. Se teke edelleen hyvää seuraamista kunhan pitäis turpansa kiinni. Lelun etsintää, ruutuun namipurkille ja sellaista, eläkeläisen viriketoimintaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti