Jäljellä

Saatiin ylättäin kysymys lähtemisestä jälkihommiin ja niinpä Raiku pääsi jäljestämään yli kuukauden tauon jälkeen vielä ennen lumia. Jälki kulki hyvin vaihtelevassa maastossa, välillä hakkuuaukiota ja yksi tien ylitys. Kuusi keppiä ja vanheni noin puolitoista tuntia. Jäljen nosto oli taas aika hapuileva, sitä täytyy heti sitten keväällä oikein alkaa treenata. Muuten Raiku jäljesti varmasti ja reippaasti, nosteli kepit toinen toisensa jälkeen ja vain pari kertaa pysähtyi miettimään ja vähän pyörimään (ja kuuntelemaan lähistöllä haukkuvaa koiraa). Ja ennen kaikkea en itse kysynyt kertaakaan jäljen tekijältä yhtään mitään vaan seurasin vain koiraa ja annoin sille työrauhan - en kertaakaan antanut uusia käskyjä tai yrittänyt muuten puuttua jäljestämiseen! Muutaman kerran olisi tehnyt mieli, mutta päättäväisesti pidin suuni kiinni.

Jäljen vanhetessa vähän tottisteltiin, seuraaminen ihan hyvää, jäävistä istumista piti muistutella ja eteenmeno just hieno. Noutoa tehtiin taas vahvistaen istumista kun kapula on jo heitetty. Eka kerta ihan hyvä, sitten alkoi epäröidä palautusta. Ei kai se auta kuin vaan treenata ja treenata.

Treenin jälkeen mentiin vielä lenkille ja Raiku oikein innostui spurttailemaan ja painimaan vuoden vanhan porokoiratyttö Närrin kanssa. Harvoin se niin innolla leikkii, taisvat kemiat natsata. Aihki oli myös suhteellisen suosiollinen, murahteli vain silloin kun Närri tuli ihan viereen :)

Sunnuntaitokoilua

Vähän käytiin harkkaamassa tokoliikkeitä. Aika pitkää seuraamista, hyvin seurasi kontaktissa. Askelsiirtymät vähän vielä hakusessa, erityisesti perusasento niitten jälkeen. Ruutuun ensin näytöllä, sitten ilman ja namipurkki perään. Siitä palkasta Raiku aivan selvästi innostui oikein tosissaan :) Toinen samanlainen, tosi hyvä meno. Sit varmaan luoksaria koko liikkeenä niin että takapalkalle juoksu vasta eteentulosta. Meinasi jo seisomisen jälkeen mennä palkalle, mutta muuten oikein hyvät stopit ja hyvä vauhti niitten välillä. Kaukoja, ensin m-s, jossa eteni joten otettiin uusiksi, sitten hyvä. Muutkin siirtymät toimivat, sarjana oikein hyvä i-s-i. Seisomasta maahan ihan läheltä. Metallikapulaa ei sitten suostunut maasta nostamaan, hohhoi. Palkkaamaan pääsin kun sain sen ottamaan kapulan suuhun ja etenemään kaksi askelta. Tätä täytyy vaan jauhaa. Puukapulalla varastamattomuusharjoitusta, pitkään pidin istumassa ja palkkasin kontaktista, sitten vasta lähetys. Ehkä tätä pitää vähitellen lähteä purkamaan ettei opi tuota naminodotusta liian vahvaksi. Tunnaria ei tänään tehty. Hyvä vire sillä oli taas, leikki innokkaasti ja häntä vispasi liikkeitten aikana :)

Varastaminen kielletty

Raikun kanssa ollaan nyt viime ajat harjoiteltu sellaista noutoliikettä, jossa koira oikeesti istuu odottamassa noutokäskyä ja lähtee vasta sen saatuaan kapulan perään. Raiku kun varastaa ihan systemaattisesti: kun kapula on osunut maahan, se lähtee saman tien. Varmaan seurausta vauhtinouto-opetuksesta, jonka rinnalla ei sitten tehty istumisharjoituksia. No niin, miten tahansa ongelma syntyi, sen poistaminen on osoittautunut haasteelliseksi. Ensin yritin kieltää sitä lähtemästä, mistä seurasi joko a) se ei sitten enää noutanut ollenkaan tai b) meni kapulalle, otti suuhunsa ja jäi siihen. Siis ei kieltoja Raikulle, se ottaa ne niin vakavasti (paitsi kiellon haukkua ...). Nyt on sitten yritetty ihan perinteisesti nami kädessä, tasamaanoutoja, tokohyppynoutoja ja loivalla esteellä estenoutoja. Nami kädessä toimii, ja parin toiston jälkeen ilman namiakin, mutta jos tehdään välillä muuta ja otetaan nouto uudestaan, ilman namia kädessä varastaa. Tästä tulee selvästi pitkä projekti.

Muuten on treenattu vähän laiskasti, mutta jotain kuitenkin. Voittajan kaukot alkavat väitellen sujua kaukaakin. Kaikki muut vaihdot ovat todella hyviä paitsi seisomasta maahan, jossa pomppaa eteenpäin. Sitä on nyt harjoiteltu halko etutassujen edessä, mutta siitä Raiku kyllä selvästi stressaa ja alkaa mennä vinoon yrittäessään välttää tassujen osumista halkoon. Täytyy miettiä jotain muuta strategiaa. Luoksetulon stopeista ei voida treenata kuin seisomista, koska yhdenkin kerran maahanmenotreenin jälkeen seisomaan pysähtyminen on melkein mahdotonta, koska vetää aina maihin, nopeasti ja hienosti, mutta yhtään kuuntelematta mitä piti tehdä. No, se selvästi kyllä osaa mennä luoksetulossa nopeasti maahan, joten mitä sitä sitten tahkoamaan. Ruudusta Raikulla on ajatus, mutta vielä aika epävarma. joten ajatusta täytyy vaan vahvistaa. Ja ehkä ruudusta seuraamaan lähtemistäkin pitäisi harjoitella?

Murheenkryyni on tunnari, koska Raiku on jostain päätellyt, että sitä omaa ei saa edes katsoa. Nyt on palattu alkeisharjoitteluun eli yhden kapulan piilottamiseen. Siinä toiminta onkin hyvää, tosissaan etsiessään haistelee tarkkan ja ottaa sitten sen innoissaan. Myös tunnarin noutoa hypyn yli on kokeiltu ja siinä sille aina ensin iskee epävarmuus siitä,  onko nyt tosissaan tarkoitus tuoda tuo vai jäädä seisomaan esteen taakse, ja jos se on tarkoitus tuoda, voiko sitä ottaa suuhunsa. Mutta kyllä se sitten aina vähän kannustamalla onnistuu.

Ja sitten askelsiirtymiä, jotka onnistuvat joskus hyvin, joskus taas ei. Ja metallinoutoa: kyllä se sen tuo, mutta kalisee ja paluuvauhti on suunnilleen kävelyä. Ja tätä noutoa kun sitten tehdään hetsattuna, varastamisenestoharjoitukset menevät taas kuin vesi hanhen selästä. Voi huoh. Kyllä voittajaluokan liikkeitä on ihan liikaa ja ne ovat aivan liian monimutkaisia emännän hermoille!

Edelleen treenataan

Ohoh, on mennyt yli kaksi kuukautta edellisestä bloggaamisesta. Kun joku alkaa jäädä, se jää ja jää. Mutta edelleen Raiku treenaa tokoa, tottista ja jälkeä ja on tehnyt hienoja esineruutjakin, ja Aihki eläkeläisvirikkeistyy Raikun treenien jälkeen milloin milläkin puuhalla. Kaiknlaista on tapahtunut, Aihki täytti elokuun lopulla 12, ja jo alkaa vähän ikä painaa jalkaa mutta ei onneksi henkeä. Raiku kävi jälkikokeessa, jossa emäntä taitavasti otti sen kolmen kepin jälkeen pois jäljeltä jota se eteni oikein reippaasti ja ihan oikein. Emäntä kun rupesi järkeilemään hypittyään kolmen leveän suo-ojan yli ja kahlattuaan suorpursurämeikössä, että hukassa ollaan - huolimatta siitä, että koira eteni häntä vispaten ja nenä maassa. Mitäs siitä sen enempää. Jäljestäminen ei ole laji, jota emäntä voi kontrolloida, niin tuskaisalta kuin ajatus tuntuukin. Ehkä se jonain päivänä uppoaa aivoihin.

Treenirintamalla ollaan keskitytty tokon voittajaluokan liikkeisiin, ollaan kyllä tehty tottista ja pari jälkeäkin (ilman järkeilyjä). Tänään käytiin taas Linnunlahden kentällä tekemässä ensin vähän tottisjuttuja ja perään tokoliikkeitä. Tottis aloitettiin J-kuvioseuraamisella ja se oli hieno. Sitten noudot jotka olivat täydellisiä, tosin kaikissa Raiku pidettiin istumassa namin avulla, se kun varastaa aivan hävyttömästi kaikille noudoille. Palautusasento on jotenkin salakavalasti omia aikojaan suoristunut, toivottavasti pysyy. Näitten jälkeen ruutua, ensin pari lähetstä tyhjään ja viimeiseksi namikupille. On sillä joku idea, vähän kyllä vielä epävarma, mutta ei toivotonta. Sitten tehtiin luoksarin stoppeja. Raiku on viime aikoina alkanut tarjota maahanmenoa myös seisomiskohdassa, joten ensin muutama seisomaan, jotka nyt onnistuivat, sitten maahan ja lopuksi seisomaan ja vielä läpijuoksu. Sen stopit ovat kyllä tosi hienot, molemmat kuin seinään. Sitten kaukoja, nekin edistyy. Maa-seiso onnistuu hyvin jo monen metrin päästä, samoin sei-istu ja istu-seiso. Ainoa missä se etenee on seisomasta maahan. Jatketaan sen tekniikkaa. Kun Raikulla oli vielä ihan hirveä into tämänkin jälkeen, tehtiin tottisjäävät putkeen, eikä niissäkään mitään.

Tokon voittajan liikkeissä tuottaa eniten ongelmia tunnari. Raiku on päätellyt, että kapuloilla voi tehdä kaikkea muuta, mutta sitä omaa täytyy ehdottomasti välttää edes katsomasta, puhumattakaan suuhun ottamisesta. Se oikein näyttävästi väistelee muitten kapuloitten lähellä olevaa omaa. Jos oma on piilotettu ruohoon, mitään ongelmaa ei ole. Ihan mystistä, mutta varmaan olen jotekin onnistunut tämän(kin) virheen sille opettamaan. Kun vaan tietäisi miten. Tulos on ollut kuitenkin erittäin tehokas. Mutta tehdään korjausliikkeitä ...

Nyt kun on syksy ja viileää, ja kun treenaillaan keskimäärin kerran, joskus kaksi kertaa viikossa, Raikulla on hirveä into. Kaikki on innokata, nopeaa ja melkein jopa täsmällistä, ja se jaksaa tehdä pitkänkin setin. Sille selvästi sopii melko harva treenitahti, se pitää treenaamista jotenkin erityisenä suosionosoituksena.

Aihki puuhailee kentillä milloin mitäkin: eläkeläistokoa, esineiden, tunnareiden ja joskun treenikavereittenkin etsintää, namitettuun ruutuun harhailua ja sen sellaista. Siltä ei vaadita muuta kuin että ihan koko aikaa ei saa haukkua ja että ei saa kesken lähteä haistelemaan. Eikä se lähdekään, silmät loistavat ja koko sen olemuksessa on vielä sama nuoruuden ilo kuin ennenkin sen touhutessa tärkeiden tehdäviensä parissa.

Jälki, esine ja agi

Kesällä on hyvä aika pitää pitkä treenitauko, kun treeniolosuhteet olisivat hyvät. Kolmen viikon tauon jälkeen on vähän puuhattu, vaihtelevalla menestyksellä. Torstaina käytiin agilityssa, jossa oli takaakiertorata. Ilma oli helteinen, mutta Raiku teki loppuun asti ihan reippaasti. Radan aikana kävi lopullisesti selväksi, että monimutkainen tekniikka niistoineen ja sen sellaisineen ei ole meitä varten: aina kun yritin jotain mutkikasta, Raikun vauhti hidastui jase tuli epävarmaksi. Syy lienee selvä: ohjaaja tulee epävarmaksi, ei tiedä minne mikin käsi, jalkaterä, olkapää ja takapuoli suunnataan, joten miten Raikukaan voisi tietää, mitä siltä halutaan. Kun sitten tehtiin "perusohjauksella", vaikeatkin kohdat menivät sujuvasti. Raiku on hyvin herkkä ohjaukselle eli tekee juuri niin kuin ohjataan, joten sen saa tekemään vähemmilläkin kikoilla, jotka kuitenkin tähtäävät kolmosten radoille...

**
Eilen käytiin jälkitreeneissä. Ensin oli esineruutu. Ekalla lähetyksellä Raiku eteni viitisen metriä ja jäi seisomaan. Kutsuin takaisin, vaihdoin lähetyspaikkaa, vähän hetsasin ja lähetin uudestaan, ja sitten hakikin esineen 45 metristä takanurkasta, ja toi laukalla. Ei siis ihan katastrofi, mutta ei mitenkään erityisen hyväkään.

Jälki oli kilometrin mittainen, metsää ja heinittynyttä hakkuuaukiota. Jana oli huono,sekoili ja nosti takajäljen. Sitten ajoi ihan hyvin, kunnes hakkuuaukolla kadotti jäljen, mutta nosti uudestaan, tosin jälkeenpäin jäljen tekijä sanoi, että jätti yhden lenkin siellä kokonaan jäljestämättä. Sitten sitä alkoi polku vetää. Alueella oli näkyvissä siellä täällä marjastajia, lienevätkö siitä jossain vaiheessa kulkeneet vai mikä oli. No, kun se otettiin pois polulta, se taas etsi jäljen ja jatkoi matkaa. Polut vetivät sitä koko ajan. joten uusia etsimisiä seurasi toisiaan. Lopputulos oli kuitenkin, että viisi keppiä nousi, mukaanlukien viimeinen. Mutta on se sinnikäs! Hetkeksikään se ei lakannut etsimästä hukkaamiaan jälkiä vaan teki todella intensiivisesti töitä. Mikä sen sitten sai jäljen monta kertaa hukkaamaan, jäi arvoitukseksi. Pitää yrittää ponnistautua tekemään vähän enemmän jälkiä, maastovaihteluita ja pituuksia. Ja polkujen ylityksiä.

Matka Jäämeren rannoille

Aihki ja Raiku pääsivät (?) vajaan viikon automatkalle Jäämeren rannoille. Niille matka oli enimmäkseen autossa oleilua, mutta pääsivät ne välillä vähän minnekin.

Kautokeinossa pysähdyttiin joelle, jonne vuosia sitten käytiin heittämässä Aihkin isoäidin ja Raikun isoisän isoäidin Cikin tuhkat. Mukana myös nuori neiti Mansi

Kautokeinosta matkattiin Tenojoen vartta Pykeijaan. Pykeijassa noustiin pienelle tunturille. Jäämereltä kävi niin kova tuuli, että se tuiversi Raikusta pystykorvan. Tämmöiseltä se näyttäisi:

Aihki sen sijaan on niin vakaata tekoa, että sitä ja sen korvia eivät tuulet enää heiluttele

Maisemat Jäämeren rannalla olivat huikaisevia

Emäntä kävi myös Vardön (Vuoreija) edustalla sijaitsevalla lintusaarella, jossa pesiin 40 000 lintua. Meteli oli sen mukainen. Jos kärsisi lintufobiasta, paikka olisi yhtä kauhujen kammiota. Lintuja lintujen vieressä ja päällä. Tänne eivät koirat luonnollisestikaan päässeet.

Lunnit eivät lähteneet pakoon, tottuneita valokuvamalleja

Jonkun toisen sorttinen lintu

Lintuja lintuja

Aihki ja Raiku ovat varsin helppoja matkakoiria. Autossa Aihki nukkuu, Raiku sen sijaan ei. Se ei hetkeksikään ummista silmiään ajettiin miten pitkään tahansa, joten majapaikkoihin tultaessa se menee aika pian nukkumaan, ei väliä missä ollaan. Ja joka paikassa on kaikkea yhtä tärkeää ja mielenkiintoista: ruohotuppaita, tolppia ja kivenkoloja, joissa on tapahtunut jotain, mistä tällainen tyhmä ihminen ei tule koskaan tietämään mitään.

Esineruutu ja tottista, ja vähän muutakin

Tänään mentiin raunioradan kentälle tottistelemaan ja esineruutuilemaan. Esineruutu oli ehkä noin 30x20, vähän ryteikköisessä maastossa. Kaksi esinettä takarajan lähellä. Raiku tuotiin ensimmäisenä etsimään. Näytin sille purkissa olevaa hau-hau koiranmakkaraa ja lähetin ruutuun. Lähti vauhdilla, löysi esineen ja toi vauhdilla! Sai makkaransa ja päätin, että lopetetaan tähän kun meni niin hyvin. Raiku kuitenkin oli toista mieltä ja rupesi itsekseen lähtemään ruutuun. Otin sitten perusasentoon ja lähetin uudestaan, ja samanlainen toiminta! Olisikohan viime kesänä syntynyt esineruutusolmu auennut? Ollaan useita kertoja tehty ihan alkeistreeniä, yksi esine Raikun nähden noin 50 metrin päähän, samaa reittiä takaisin ja Raiku hakemaan. Niitä se on tehnyt innolla ja nyt onnistui ihan oikeassakin ruudussa. Toivottavasti se nyt alkaisi olla tässä.

Tottis aloitettiin seuraamiskaaviolla, jonka teki tosi hyvässä kontaktissa koko ajan. Sitten estenouto, oikein hyvä sekin, paitsi että aavistuksen varasti. Liikkeestä istu, maahan ja luoksetulo kanssa hyviä, tosin vähän varasti luoksetulossakin. Siinä välissä vein eteenmenopalkan, ja tehtiin vähän voittajan kaukoja läheltä, pitkillä siirtoväleillä kahden sarjoissa, ne meni hyvin. Vielä käytiin raunioradan ketteryysesteillä, tikapuut, keinulauta ja metalliputki ja sitten eteenmeno. Hyvä seuraaminen, lähti täysillä ja meni maahan heti käskystä, siitä vapautus palkalle. Raikulla oli tosi hyvä vire, ehkä johtuen pienestä sään viilenemisestä.

Aihkikin pääsi esineruutuun, ja sille teki vaikeuksia edetä tarpeeksi syvälle, mutta ahkerasti se teki töitä ja lopulta löysi esineenkin. Aihkinkn kanssa tehtiin kettisesteitä ja se muisti vielä senkin, että keinulaudalla pysähdytään kahden asekeleen jälkeen vaikkei ole estettä vuosikausiin tehnyt. Hetken heittelin lelua ja sitten se suuntasi lelu suussaan autolle ja hyppäsi peräkonttiin. Sillä kyllä tuo äänenkäyttö on mennyt ihan mahottomaksi, mutta innoissaan se on.

Torstaina käytiin agilityssa, viimeisen kerran ennen kesätaukoa. Radassa oli takaakiertoja ja pimeitä putkikulmia. Kun oltiin ehditty uimaan ennen tuntia, Raiku jaksoi oikein reippaana. Radan alkua viilattiin, siinä piti tehdä ensin ranskalainen (koira lähetetään selän taakse hypylle) ja sitten takaaleikkaus. Ranskalainen meni hienosti, takaaleikkauksessa emännällä oli jatkuvasti väärä käsi. Noottia tuli siitä.

Yhtenä iltana oltiin tokoilemassa, oli aika kuuma ja Raiku vähän vetelä. Saatiin kuitenkin pari ihan kohtalaista ruutua ja hyviä kaukoja. Luoksarissa Raiku on alkanut tarjota seisomisen sijaan maahanmenoa, varmaan se on huomannut, että siitä emäntä tulee oikein iloiseksi. Siis enemmän pelkkää seisomista ja läpijuoksuja.

Jonain iltana tallasin Raikulle jäljen, noin varmaan 800 metriä, kuusi keppiä, ensin kuusimetsää, sitten mäntyä ja loppu tien vartta. Jana hyvä, mutta metrin edettyään oli lähteä takajäljelle. Mikähän siinäkin oli. Yhden kepin ohi olisi mennyt, mutta pysäytin. Muuten ajoi sitten ihan tavallisesti.

Siinä ne taisi olla. Aihki humputtelee aina jotain kun Raikukin. Se on aina niin tärkeänä. Aika usein sillä on joku pieni etsintätehtävä, esineitä tai namipurkkeja, niistä se selvästi tykkää. Reipas se vielä on, vaikka jo kohta 12 täyttääkin.