maanantai 1. elokuuta 2016

Tassu aktivointikurssilla

Mentiin tänään Koirakoulu Napakan aktivointikurssille. Ei sillä että Tassu ei olisi aktiivinen, pikemminkin päinvastaisesta syystä. Kurssilla oli seitsemän muuta koiraa ja niinpä ensimmäiset viisi minuuttia menivät niitten tuijottelussa ja kaikenlaisessa rauhattomuudessa. Onneksi ensimmäinen treenikohde oli vastaehdollistaminen ja kun sitä oli jokunen aika tehty, Tassu alkoi taas olla järjissään, tarjota kontaktia ja kuunnella mitä sille sanottiin. Ohitustreenissä se takaisin tullessa tarjosi jo  ihan seuraamista. Kovasti se haisteli maata ja siihenkin saatiin neuvo vastaehdollistaa eli aina kun nokka alkaa mennä maata kohti, naks ja nami. Toimi. Muuten ohjelmassa oli edessä peruutusta mutta kun Tassu osaa sen, treenattiin sivulta eteen seisomaan tuloa, ihan vaan pienellä kädenliikkeellä. Meni hienosti kun Niina näytti - Tassu siirtyi Niinan eteen seisomaan ihan suoraan ja suorassa. Minulta ranneliike ei ihan niin sujuvasti mennyt, mutta kyllä Tassun siihen eteen sai. Siinä olisi sitten yksi kokonainen rallytokon mestariluokan liike, sivulta eteen seisomaan ja siitä peruutus :) Näissä on vaan se ongelma, että pitäisi keksiä käskysanoja kaikille erilaisille siirtymille: sivulta eteen istumaan on eri asia kuin sivulta eteen seisomaan joten niissä ei saa käyttää samaa käskyä. Raikulle olen opettanut tätä tänne-seiso käskyllä mutta ehkä olisi selkeämpää yrittää keksiä eri käskyjä (ja sitten vielä muistaa ne). Väliajoilla tehtiin pieniä seuraamisia, Tassu keskittyi hienosti. Loppuun jalkojen välistä pujottelua ja sellaista. Ei siis mitään ihmeellistä, mutta Tassulle oli rankka treeni, se oli ihan uupunut. Viikon päästä uudestaan, ehkä silloin ei enää ihan niin paljoa tarvitse stressata vieraita koiria.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti