keskiviikko 17. elokuuta 2016

Linnunlahti-ilta

Tassu aloitti. Linnunlahden kenttä on sille jo tuttu paikka, joten se oli heti toimintavalmis. Ja aloitti komentamalla minua heittämään narupalloja! Otettiin kuitenkin muutaman askeleen seuraaminen ennen sitä, muisto yhdestä aiemmasta komentelijasta tämän aiheutti. Tassu seurasi tänään oikein hyvin, tehtiin erilaisia käännöksiä, jotka kaikki naksutettiin, suoraa ilman nameja käsissä, hyvin teki. Pari hyppyä, a-este lelulla hetsattuna, siinä meinasi jäädä maassa oleviin tyttöjen hajuihin kiinni, mutta kun aloin naksuttaa maan nuolemisesta lopetti aika pian. Vähän rallipyörimisiäkin tehtiin. Ihan innoissaan Tassu tällä kertaa oli.

Raikun kanssa ensin ruutua, menee joka kerta aivan oikeaan reunaan tai oikealta ohi. Yritettiin korjata namialustalla mutta en tiedä. Sitten rallihyppyä molemmilla puolilla seuraten ja sellaista. Lopuksi edessä peruuttamista, alkuun teki hyvin mutta kun yritin pidentää ja pidentää matkaa meni Raiku lopulta ihan sekaisin ja alkoi tarjota maahanmenoa tai paikallaan seisomista. No, lopuksi ihan lyhyt peruutus, palkka ja lopetettiin.

Tassu kävi vielä toisen lyhyen kierroksen. Kapulaleikkiä ja merkin kiertoa, siinä ehkä vähän edistystä - vähän pidemmältä matkalta meni palkkana narupallo. Ihan vähän seuraamista ja jotain hömpöttelyä. Hyvät treenit Tassulla.

Treenien jälkeen Tassu ja Raiku taas riehuivat Närrin kanssa. Muutama kännykuva näistä porokoirakasoista, joissa Tassu näyttää lähes koko ajan olevan selällään. Mutta kyllä se aika paljon juoksikin, mistä pieni videopätkä alimpana.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti