lauantai 14. toukokuuta 2016

Rallin voittajaluokasta tulos!

Käytiin tänään Lieksassa rallikisoissa. Raiku sai ensimmäisen hyväksytyn tuloksensa voittaaluoasta, 77 pistettä ja sillä irtosi myös luokkavoitto (koiria luokassa oli viisi, kaksi sai tuloksen). Rata oli pitkä (20 kylttiä) ja monimutkainen, kaikki eri sortin puolenvaihdot (takaa, jalkojen välistä ja molemmat oikealle + molemmat vasemmalle, saksalainen käännös tuplana) ja yli puolet kylteistä tehtiin oikealla. Oikealla seuraten piti tehdä askeleet, hyppy, koiran kiertäminen sen ollessa maassa, pujottelu ja mitä vielä. Viimeiseksi kyltiksi oli vielä täytynyt laittaa pyörähdyskin, onneksi sentään vasemmalla. Yhden puolenvaihtokyltin uusin kun se meni ihan poukkoiluksi, sen sijaan en uusinut ihan tavallista sivulla kääntymistä, se kun oli heti uusitun kyltin jälkeen ja kun se meni väärin, arvelin Raikun jo ottaneen lannistumisasennetta edellisestä uusinnasta. Tämän yhden -10 virheen lisäksi oli kaikenlaista pientä, vinoja asentoja oikealla, epätäsmällisiä suorituksia, jotain ohjaajavirheitä (mitä lienevät sellaiset!) ja muuta sellaista. Raiku ei ollut parhassa vireessä, vähän sellainen perässä vedettävän oloinen, joten tosi tyytyväinen olin että se edes tähän pystyi. Ainoat missä se piristyi olivat spiraali juosten ja hyppy. Mutta kolmen asekellen peruutus oli hieno! Sen oli tuomarikin kirjoittanut arvostelulomakkeeseen. Siitä olen tyytyväinen, sen kanssa kun on väännetty aika paljon. Myös askeleet oikealla tehtyinä onnistuivat, Raiku istui suunnilleen suorassa vierellä, sekin aika harvinaista.

Palkintopussissa oli Fazerin sininen suklaalevy, vetolelu, purutikkuja, pokaali, heijastin ja jotain jauhetta jolla pidetään yllä koiran nestetasapainoa sekä koiran ripulilääkettä! Tämä ylitti kaikki aiemmat palkintolaadut :)

1 kommentti: