perjantai 6. toukokuuta 2016

Oikealla puolella ja rauhoittumista

Raiku teki rallissa hommia oikealla puolella. Kyllä oli taas vaikeaa, aina se oli sujahtamassa vasemmalle. Tehtiin juoksua ja hidasta käyntiä, pujottelua ja puolenvaihtoja. Välillä ihan hyvin, mutta sitten se joko laamaili tai alkoi pomppia ja haukkua. Että jatketaan harjoituksia - tosin viime aikoina on jäänytkin vähän vähälle tämä laji.

Tassu kävi tekemässä rauhoittumistreeniä. Aika pian se vastaehdollistamisella alkoi ottaa kontaktia ja teki sitten aika keskittyneesti pientä seuraamista, edessä istumista, maahanmenoja peruuttamalla, sivulle tuloa ja edessä peruuttamista. Siinä se kymmenen minuuttia meni. Yritin hallin ulkopuolelle leikittää, mutta nyt ei kelvannut. Kauheasti hallissa ei ollut häiriötä, muutama ihminen ja alussa toisella puolella koira, jossain kohtaa ulkoa kuului jotain rähinää, jota piti hetki kuunnella. Nämä ovat Tassulle hyviä harjoituksia, se oli ihan uupunut kaikesta rauhoittumisesta.

Karhutestistä löytyi KareliaGuardin ottamia kuvia, joten tässä vielä Tassu ja Reino.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti