sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Lumijälkiä

Muutama sentti räntälunta maassa mutta mentiin Jaamalle jälkitreenaamaan. Se olikin ihan mielenkiintoista kun saattoi katsella miten tarkkaan tai epätarkkaan koira kulki lumessa näkyvillä jäljillä. Aloitettiin kuitenin esineillä, pienehkö ruutu kuusikossa. Tassulle Hannele meni ruutuun lelun kanssa ja heitti sen maahan. Tassu meni hurjalla vauhdilla, otti esineen ja alkoi tuoda sitä, pudotti kun otin narupallon esille. Se meni juuri siten kuin oli suunniteltu joten jätettiin siihen. Raikulle esine oli takareunassa ja se etsi sen ihan selvästi jäljestämällä, palautus oikein reipas.

Tassun jälki kulki kuusikossa, muutama kulma ja kaarteita, pituutta ehkä parisataa metriä. Jäljellä ei ollut nameja ollenkaan, mutta kolme välipurkkia. Nosto meni ihan ok, Tassulla on niin kova hinku jäljelle että se ei oikein  pysty keskittymään. Ajoi liina kireällä ja ihan tarkalleen jäljen päällä. Kerran se meni haistamaan jotain sivusta, mutta palasi  heti jäljelleen. Purkit se merkkasi mutta olisi jatkanut ellen olisi alkanut kehua. Loppupurkille sitten ihan pysähtyi. Tassu ajaa edelleen koko ajan nenä ihan maassa joten kulmatkaan eivät tuota sille mitään ongelmia. Eikä lumi. Ja intoa riittää.

Raikun jälki kulki ensin pienessä metsikössä, sitten tien yli toiseen metsikköön. Vähän Raikun jäljen tekemisen jälkeen siihen ensimmäiseen metsikköön meni joku mies kuljeskelemaan, joten oli siellä sitten harhakin. Tällä kertaa Raiku ei kuitenkaan harhaantunut vaan piti oman jälkensä vaikka mies oli kulkenut Raikun jäljen yli, vähän aikaa sen päälläkin. Tiellä jälki meni vähän matkaa tien laitaa, ja sen päältä oli kyseinen mies sitten ajanut autollaan. Siinä Raiku hetken oikein mietti, seisoi ja käänteli päätään ihmetellen minne se jälki katosi. Nosti kuitenkin autonpyöränjälkien alta ja loppu olikin ihan normimenoa. Yhden kepin se jätti, merkkasi kyllä mutta keppi oli peittynyt lumeen enkä älynnyt kannustaa, mutta muut kepit nousivat. Raiku ajoi ihan koko jäljen ihan täsmälleen askelten päällä. Taitava se on jäljestämään.

Treenien jälkeen koitti taas ainakin varmasti Tassun mielestä paras osio kun se pääsi riehumaan bestiksensä Närrin kanssa. Metsä rytisi ja lumi pöllysi kun ne painattivat menemään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti