sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Hallitokot

Suunnattiin heti aamusta Joan hallille porokoiraporukalla tokoilemaan. Tassu sai aloittaa - Raikulle lisää motivaatiota kun se ei pääsekään. Hallissa ei ollut muita koiria, joten Tassu oli heti toimintavalmis. Alkuun eteentuloja ja perusasentoja, vähän leikkiä (leikki hyvin) ja muutama vauhtinouto, sitä se tekee tosi innoissaan. Hyppyä treenattiin 40 cm korkuisella agilityesteellä edestakaisin ja tästäkin Tassu innostui kovasti. Vähän leikkiä väliin ja pesuvatijutulle. Muutaman kerran naksu ja palkka nenän laittamisesta pesuvadille ja sitten se jo laittoi siihen molemmat tassunsa. Yllättävä havainto: jos treenaa niin koira oppii :) Kierrätin sitä muutaman askeleen oikealle, mikä oli selvästi vaikeampaa kuin vasemmalle mutta onnitui kuitenkin. Tähän asti Tassu teki hommia todella intensiivisesti mutta tämän jälkeen nenä alkoi mennä maahan. Sain sen kuitenkin narupallolla vielä kontaktiin ja tehtiin yksi perusasento, muutaman askeleen seuraaminen ja imutuksesta seisomaan jääminen ja sitten vein sen palloa repien hallista. Aikaa olisi ollut vielä vähän, mutta tähän oli hyvä lopettaa tosi hyvin onnistunut setti.

Raiku teki omalla vuorollaan ensin ruudun ihan kylmiltään ja hienon tekikin, suoraan ruutuun ja maahan. Menin palkkaamaan sen sinne maahan eikä otettu toistoa. Ohjatun noudossa se aina ensin lähti muutaman askeleen minua kohti ja vasta toisella käskyllä kapulalle. Pitää ilmeisesti itse alkaa seisoa lähempänä niin luoksetulo ei tule sen mieleen. Vähän ihan kelvollista seuraamista ja ihan täydellinen luoksetulo stoppeineen. Kaukoja niin että aina yksi vaihto ja selän taakse lentävä nami. Monta kertaa teki maa - seiso etenemällä hiukan mutta kun en palkannut vaan vein aina takaisin, alkoi pysyä paikoillaan. Hyvä että tätä Raikun tyyppivirhettä päästiin treeneissä korjaamaan. Hyvä setti siis Raikullakin.

Treenin jälkeen lähdettiin Pärnän laduttomille poluille ja tunnin koirat saivat juosta ja riehua Närrin kanssa (Laku lähti kotiinsa). Takaisin tullessa Tassu näki ensimmäistä kertaa hiihtäjiä ja kyllä niitä piti alkuun haukkua. Paljolla namituksella sen sai kuitenkin katselemaan haukkumatta ja ohittamaankin yhden suihkijan. Polkupyörien, rullalautailijoitten ja hölkkääjien ja muiden oudosti kulkevien  haukkumisen Tassu on lopettanut jo aikoja sitten, joten eiköhän se hiihtäjiinkin äkkiä totu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti