perjantai 15. toukokuuta 2015

Tassu tuli taloon ja treeniä

Eilen haettiin Asikkalasta Taimiston kennelistä Tassu, Taimiston Ahnas susi, Aihkin pojanpojanpoika. Tassu on reipas tapaus. Se lähti matkaan ihan noin vaan, nukkui Asikkalasta Joensuuhun, ulkoili huolto-asemilla. Kotiin tullessa vähän alkoi huolestuttaa: pimeässä olohuoneessa nökötti musta televisio, ja muutenkin oli vähän outoa. Nopeasti se kuitenkin asettui kun sai ruokaa. Aamulla lähdettiin lenkille ja se painatti menemään kuin olisi aina kulkenut niitä reittejä, tosin välillä piti hetki miettiä ja raapia kaulapantaa. Hyviä kuvia ei saatu mutta jotain kuitenkin:



Miksi tuossa kaulassa pitää olla tuollainen?

Toinen korva on lurpahtanut aiemmasta pystyasennosta


Illalla mentiin JoAn hallille Raikun rallitokotreeneihin. Ennen treeniä Tassu tassutteli ihmisjoukoissa kaikkien rapsuteltavana, juoksi halliin tutkimaan paikkoja ja ihmisten rapsuteltavaksi, teki yhden luoksetulon hallin läpi ja meni autoon odottamaan - harrastuskoiran tärkeä taito.

Raiku teki pieniä harjoituksia, kymmenen houkutuksen kiertelyharjoituksen (ei mitään vaikutusta), pienen oikealle siirtymisharjoituksen ja siitä takaisin edestä, mikä ei onnistunut. Takapalkalla neljän kyltin rata liikkeestä istumaan, siitä seuraamaan ja pyörähdys. Vähän merkille menoakin tehtiin, mutta ei kovin hyvin. Jäi useimmiten merkin eteen. Pitää muistaa treenata.

Rallitreenin päätteeksi Raiku pääsi vielä halliin minuutiksi leikkimään narupallolla. Hyvin syttyi ja vähän vetikin, ihan muristenkin. Vieraita koiriakin tavattiin, niille se haukkuu ja murisee. Tilda-lagotto ei halunnut tehdä tuttavuutta vaan väisteli, Dave-sheltti oli Tassun mielestä pelottava, kun se tuli riehaten pyytämään leikkiin, mutta aikansa oltuaan Tassu rauhoittui ja päästi Daven haistelemaan ja kuljeskeli se lähistöllä ihan rentoutuneena. Muita koiria ei sitten kosketusetäisyydelle tullutkaan, mutta kauempana oleville yritti haukkua. Hyvin Tassu ottaa koko ajan kontaktia, istuu eteen ja katsoo silmiin kun sitä kutsuu, ja selvästi tykkää oikein kovasti kaikista ihmisistä.

Raiku yrittää olla kuin Tassua ei olisikaan. Väistelee ja menee menojaan. Sanoi kyllä aika tiukasti kun Tassu yritti sen luulle.

Jos en katso sitä, sitä ei ole olemassakaan.

2 kommenttia:

  1. Kyllä toisten koiranpennut ovat sitten suloisia - omista on aikamoinen riesa:). Tassu näyttää ihan Tassulta.

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa Tassu!
    Tassu tuntuu taitavalta ja tomeralta tassuttelijalta.

    VastaaPoista