maanantai 18. huhtikuuta 2016

Parit treenit

Pariin kertaan on käyty vähän jotain tekemässä. Raikun kanssa enimmäkseen sitä, että Raiku istuu edessä ja sen pitäisi tulla oikealle puolelle perusasentoon. No ei tule. Menee joko vasemmalle tai 90 asteen kulmaan. Tai jotain muuta vastaavaa. Oikealla seuraamisessa se vähän jätättää ja jos jää vähäänkin, vaihtaa vasemmalle. Näillä mennään. Sunnuntaina sitten kyllästyin ja tehtiin ihan muuta: hypyn kautta ruutuun, hypyn kautta merkille ja muuta mikä ei ole minkään lajin mikään varsinainen liike. Raiku oli ihan innoissaan, sitä alkaa varmaan jo ahdistaa se yksi liike vaikka se kyllä kiltisti yrittää ymmärtää ja joskus selvästi sattumalta onnistuukin.

Tassukin on jatkanut kaikkea samaa eli pieniä seuraamisia, riehumista kapulan kanssa, leikkimistä ja jotain. Hyppyä koitettiin sunnuntaina, mutta ekalla kerralla kentän vierestä kulki nuorisojoukko, oli pakko tuijottaa ja unohtaa miksi on jätetty istumaan hypyn taakse. Toisella yrittämällä kentän päähänä laskeutui varis ja taas piti tuijottaa. Onneksi kuitenkin kummallakin kerralla vain tuijottaminen riitti. Hyppyytettiin sitten edestakaisin namilla, se menikin hyvin ja Tassu innostui niin ettei huomannut läheltä kulkenutta ihmistäkään. Osan aikaa Tassu oli liinassa, osan aikaa vapaana ja vapaana ollessaankin oli koko ajan kuulolla. Mutta edelleen Tassun hommat ovat aika sellaista riehumista, pitäisi keksiä miten pääsisi eteenpäinkin.

Yhtenä iltana metsälenkin jälkeen tehtiin alkeisesine-etsinnät eli koiran nähden vietiin lelu noin 30 metrin päähän ja lähetettiin heti etsimään. Raiku lähti kovaa mutta juoksi esineen ohi ja alkoi sitten haahuilla päätyen lopulta seisomaan minun ja esineen puoliväliin. Annoin uuden käskyn, eteni jolkottelemalla mutta löysi esineen. Niin raikumaista. Tassua istutin vieressä kun sen esinettä vietiin ja kun viejä tuli pois. Tassu istui ihan rauhassa, erittäin keskittyneenä. Kun se lähetettiin se meni täyttä laukkaa ja löysi esineen heti. Meinasi jäädä leikkimään sen kanssa ihan itsekseen, mutta kun lähdin juoksemaan poispäin, se tuli perässä esine suussa. Palkaksi sitten leikittiin esineen (patukka) kanssa. Sille varmaan kannattaa laittaa etsittäväksi esine, jonka kanssa voi leikkiä, niin hyvin tämä palkka toimi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti