sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Ilman ajatusta

Mentiin aamusella treenaamaan ilman pienintäkään suunnitelmaa, eli ei kovin hyvä lähtökohta. Raiku yritti ensin oikealla seuraamista mutta oli ihan yhtä kuutamolla kuin emäntänsä, laahusti jossain kaukana perässä. Piti sitten vähän alkaa jotain yrittää ja Raiku sai tehdä parit hyppynoudot ja merkille menot ja tämä herätti sen. Tehtiin oikealla seuraamista ja perusasentoja takapalkalla, alkoivat jo vähän sujua ja välillä tosi hyvääkin seuraamista, mutta edestä oikealle perusasentoon on edelleen Raikulle täysin käsittämätön tehtävä. Saatiin kuitenkin ihan hyvä treeni ja innostunut mieli molemmille.

Tassu aloitti rauhoittumis- ja keskittymistreenillä mitä ei tarvinnutkaan kauaa tehdä kun se jo tarjosi kontaktia. Sillä oli taas pitkä liina, mikä kyllä vähän kiusaa sitä. Tehtiin vähän seuraamista, muistuteltiin pitkästä aikaa takapalkkaa - se meni aika hyvin perille kun Tassu on jo oppinut vähän luopumistakin. Pitää katsoa josko se toimisi Tassulla niin kuin Raikulla. Yksi hyppy, pysyi käskyllä istumassa ja hyppy oikein hyvä. Merkin kierto ei olisi huvittanut (kiukutteluhaukkua) mutta saatiin yksi onnistunut. Jotain muutakin pientä tehtiin ja Tassu oli koko ajan hyvin mukana.

Eilen käytiin taas Kolilla ja Tassu sai leikkiä Unnan kanssa Loma-Kolin jo suljetuilla laskettelurinteillä. Jokunen kuvakin tuli





Pari kuvaa myös Raikusta ja Tassusta. Ne osuvat harvoin samaan kohtaan ainakaan silloin kun kamera on mukana



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti