lauantai 23. huhtikuuta 2016

Ohjaaja mokaili

Käytiin sitten korkkaamassa rallytokon voittajaluokka. Heti ensimmäisellä kyltillä ohjaaja unohti radan ja ajauduttiin väärän kyltin alueelle mistä hylkäys. Muuten rata oli oikein hyvä, virhepisteitä kaikkiaan 17, josta -10 kun tein vääränlaisen puolenvaihdon. Raikun tilille siis -7 eli todella hienosti Raiku teki. Jopa murheenkryyni, edestä oikealle sivulle istumaan onnistui. Virhepisteet tulivat vähän vinoista sivullaoloista etenkin oikealla, mutta niistä väliä. Ainakin näki, että Raiku kyllä suoriutuu voittajan radasta jos sitä ohjataan oikein :) Ohjaaja vähän yrittää puolustautua sillä, että oli ollut talkoissa puoli yhdestä alkaen ja Raiku pääsi radalle vasta puoli kahdeksalta, joten ihan skarppina ei enää ollut. Mutta kivaa radalla oli, että jatketaan edelleen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti