maanantai 21. tammikuuta 2013

Aina vaan tokoa

Vähän vähiin on taas kouluttelu jäänyt, mutta tänään mentiin taas Tokmannille tokoilemaan. Raiku teki ensin vähän seuraamista, osin hyvää, osin sitten ei niin. Sattui kohta, jossa Kaisa naksutteli ja kun minä en heti älynnyt kehua, Raikuparka meni ihan sekaisin, lopetti seuraamisen ja meni istumaan perusasentoon Kaisan viereen eikä meinannut enää millään tulla jatkamaan. Sillä on kyllä välillä todella omituisia tulkintoja maailmasta. No, saatiin kuitenkin vielä hyvää perusasentoa ja ihan pieni hyvä seuraaminenkin. Muihin liikkeisiin tämä ei onneksi vaikuttanut. Hyppy meni tällä kertaa hyvin, istui hypyn taakse, tosin käsimerkillä vahvistettuna, ja paluuhyppy pelkällä sivulle -käskyllä hyvä. Tehtiin muutama toisto. Luoksaria treenattiin juoksuttamalla Raikua kahden ihmisen välillä ja suunnilleen joka toinen kerta kun kutsuin, pysähdys. Hyviä olivat ja Raiku oli innoissaan. Noudossa ensin kapulalle karkaamattomuutta, tällä kerralla pysyi istumassa (kahdella istu -käskyllä) ja  palautuskin oli vauhdikas. Toinen niin, että avustaja antoi kapulan Raikun suuhun ja se juoksi vauhdilla leluun Muuta ei sitten tehtykään, tässäkin oli Raikun aivoille ihan riittävästi pohdittavaa.

Aihkin kanssa ei tällä kertaa tehty mitään. Viimeksi kun se riehui pallon kanssa, seuraavana aamuna askellus oli aika kankeaa. Täytyy keksiä sille jokin muu palkka kuin pallon heittely.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti