Ihan täysipäiseksi en itseäni tuntenut lähtiessäni illalla pimeään, kylmään ja kovaan tuuleen jälkiharkkoihin. Raikulle oli tehty pitkä (ehkä noin 600 m?) jälki jka alkoi männiköstä, ylitti kaksi tietä ja jatkui hakkuuaukealle. Jälki vanheni ehkä noin tunnin. Jana oli noin 15 metriä ja sen Raiku selvitti erinomaisesti, eteni suoraan ja varma nosto. Alkupuolella jälki kulki polun viertä ja polulla oli jotain, mitä piti parikin kertaa käydä haistelemassa. Siitä kun selvittiin, loppujälki olikin hienoa työskentelyö: vauhti oli hyvä (liina kireällä koko ajan), häntä huiski ja kepit nousivat. Tuuli oli sen verran kova sivusuunnassa, että paria keppiä se etsi aika pitkään haistellen maata - hyvä keppimotivaatio sille on ihan huomaamatta kehittynyt. Teiden ylitykset eivät merkinneet mitään, vaikka toisella tiellä olimme ennen jäljen tekoa käyneet lenkkeilemässä ja jälki ylitti sen kohdan. Kun loppupalkkapurkki löytyi, Raiku vispasi koko takapäätään, niin innoissaan se oli. Tähän jälkeen on hyvä lopettaa, jos vaikka lumet satavat maahan.
Aihkikin pääsi hommiin, etsimään Kaisaa hakkuuaukolta. Se oli ihan täpinöissään ja teki entisenlaisen etsinnän: etsi laajalta alueelta, mutta nopeasti tarkensi ja löytöhaukku alkoi kuulua kun itse olin vielä ihan toisessa suunnassa, siellä missä olin Aihkin edellisen kerran nähnyt vilahtavan. Ei ole Aihkin aisteissa, muistissa eikä toimintakysyssä vielä mitään vikoja :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti