perjantai 9. lokakuuta 2015

Viikottainen ralli-ilta

Tänään tehtiin nopeatahtinen puolenvaihtojen treeni. Puolenvaihtaminen takaa ja jalkojen välistä alkavat sujua jo melkein mallikkaasti, samoin samaan suuntaan kääntyvän puolen- ja suunnanvaihdon sain toimimaan pyöri -käskyllä. Oikealla tarvitsee vielä namiohjauksen mutta kaikkineen näyttää pientä edistystä tapahtuneen. Pujottelu ja spiraali oikealla menivät jo ihan sujuvasti. Ehkä Raiku vielä jonain päivänä on kuosissa korkkaamaan voittajaluokankin. Innokas se tänään oli, teki puolenvaihdoksia tosi terävästi ja seurasi kontaktissa oikeallakin ilman namivahvistusta.

Kun oli käyty lenkillä Tassu sai vähän aikaa reuhata hallin pihalla. Aloitettiin leikillä ja vauhtinoudoilla, joita se ihan pokkana teki 600 gramman kapulalla kun pikkukapula on kadonnut. Kahden lelun leikkiä ihan hyvin. Muutaman askeleen imutusseuraamisia joita aloin palkata leikillä koska Tassun mielestä seuraaminen on tylsää ja se yrittää koko ajan karata tekemään jotain kivampaa. Tuntui toimivan, täytyy jatkaa niin että se oppii odottamaan leikkiä seuraamisen palkaksi. Paikalla istumista treenattiin takapalkalla mutta kyllä se oli vaikeaa. Ehkä parikymmentä sekuntia arvasin istuttaa ettei mene takapalkalle omia aikojaan. Peruutinkin pari askelta ja Tassu pysyi paikoillaan vilkuille välillä takapalkkaa. Mutta oikeesti se haluaa sellaista yhteistoimintaa jossa saa juosta, taistella ja muutenkin riehua. Sellaista kun tehdään se on todella innokkaasti mukana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti