keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Tokotunnilla

Treenattaviksi liikkeiksi valittiin ensin seuraaminen, luoksari ja ruutu. Tehtiin kokeenomaisesti ei ilman palkkaa. Seuraaminen ihan kohtalaista, juosten käännöksissä väljeni ja askelsiirtymiä käskettiin hioa, niissä perusasento jää taakse ja Raiku siirtyy vähän hitaasti. Lähdön perusasentoa ei saisi hyväksyä vinona myöskään. Mutta vire oli hyvä, Raiku teki innokkaasti. Luoksarissa molemmat stopit vähän löysiä, täytyy treenata taas enemmän palkkaamalla kumpaakin erikseen. Ruutu oli hieno. Juoksi kovaa suoraan keskelle, meni maahan ja pysyi siinä kunnes käskettiin seurata. Ihan loppuseuraamiseen käskettiin kiinnittää huomiota, Raiku kuulemma näyttää siltä, että johan tämä tehtiin.

Toisella setillä tehtiin merkin kiertämistä. Olen nyt päätynyt siihen, että merkki kannattaa Raikulle opettaa kiertämällä ja vain joskus ottaa pysäytys takana. Raiku oli aika kiinni käden liikkeissä ja runsaan palkkaamisen jälkeen myös kädessä. Muutama tosi onnistunut tehtiin, kiersi myös kahta merkkiä kahdeksikkona, siitä se selvästi innostui. Loppuun paikallaistuminen joka ihan moitteeton, sitten häiriköityä paikkamakuuta. Kaiken muun kesti paitsi sen, että toinen ihminen meni sen viereen ja käski istumaan. Huomautuksen jälkeen ei enää sortunut.

Tassu harjoitteli vain autossa odottamista ja lenkillä eksymistä. Lähti pusikkoon haukkumaan lintuja ja Raikun kanssa jatkettiin polkua pitkälle jyrkän mutkan taakse niin kauan kuin haukkua kuului. Sitten pysähdyttiin. Hetken päästä haukku kuului selvästi polulta, juoksenteli sitä edestakaisin. Lopulta haukku loppui ja oli pitkään hiljaista, sitten eksynyt pentu alkoi hätäänytneenä itkeä. Kutsuin, ja sieltä tuli Tassu niin kovaa kuin pääsi. Kun löysi taas jengiin, piti pitkään selittää ja pyöriä jaloissa. No, tuskin se paljoakaan oppi, vähän päästä oli uudessa pusikossa haukkumassa, tosin tuli huomattavasti nopeammin sieltä pois.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti