maanantai 27. heinäkuuta 2015

Lomamatkalla ja peltojäljet

Käytiin koirien kanssa Kolarissa pienellä lomamatkalla. Yhdet peltojäljet tehtiin, muuten koirat viettivät paratiisilomaa isolla aitaamattomalla pihalla, jolta Tassukaan ei kertaakaan poistunut omia aikojaan. Käytiin metsissä lenkeillä ja muun ajan Raiku ja Tassu leikkivät ja leikkivät. Sen lisäksi Tassu pyydysteli perhosia, hyttysiä ja ensimmäisen illan juoksi matalalla lennelleiden pääskysten perässä kunnes huomasi homman turhaksi. Koirat kohtasivat myös villieläimiä: ensimmäisenä aamuna Tassu alkoi kauhean haukun saunan portaitten alle. Ensin kuulin myös sihinää ja sitten näin kyyn luikertelevan portaitten alta. Onneksi sekä Tassu että paikalle kiiruhtanut Raiku molemmat perääntyivät ja tulivat suosiolla sisälle siksi aikaa kun kyyparka listittiin. Toinen villieläinkohtaaminen tapahtui kärpän kanssa, joka oli eksynyt ulkovajassa kallellaan olleeseen katiskaan. Kärpälle ei käynyt yhtä huonosti kuin kyylle, se päästettiin vapauteen kauhean räyskän saattelemana. Tassu myös tappoi ja ilmeisesti myös söi ensimmäisen pikkujyrsijänsä - poiskaan se ei sitä antanut eikä siitä enää pitkällisen käsittelyn jälkeen näkynyt karvaakaan pihalla. Poroja nähtiin onneksi vain auton ikkunasta, meteli autossa lähes halkaisi ihmisen tärykalvot. Kyllä Raiku niitä vanhalta muistilta koko ajan ahkerasti skannaili, mutta onneksi ei lähistöltä löytänyt. Yhtä jänistä Raiku ajoi aika pitkään. Metsät olivat kuitenkin Tassulle täysin outoja ja ehkä vähän pelottaviakin joten se ei lähtenyt metsästysretkelle vaan pysytteli emännän lähellä (naruun otettuna), kovasti kiihkoissaan kyllä.

Ne peltojäljet tehtiin ihan pihan viereisellä lyhytruohoisella pellolla. Tassun jälki oli sellainen savupiippumallinen eli kaksi kulmaa, pituutta noin 40-50 metriä. Nameja alussa joka askeleella, välillä useampia ilman, kulmissa ei nameja. Jälki vanheni peräti neljä tuntia, koska heti tekemisen jälkeen alkoi neljän tunnin kova sade. Vähän arvelutti, mutta kun oli tehty niin lähdettiin kokeilemaan. Samalla kokeiltiin upouusia jälkivaljaita, joihin Tassu ei kiinnittänyt mitään huomiota. Jee kaikkien Raikun kanssa koettujen valjasvaikeuksien jälkeen. Tassu bongasi jäljen heti, namit olivat mukavasti pehmenneet ja se ajoi enimmäkseen hyvin keskittyneesti. Pari kertaa se kyllä huomasi jotain liikettä jäljen sivuilla ja aikoi sinne mutta kun ei päässyt jatkoi jäljestämistä. Kulmissa ei mitään ongelmaa ja siististi ajoi nameja syöden eikä kiihdyttänyt tyhjilläkään askelilla.

Raikun jälki ei ollut paljoakaan pitempi mutta siinä oli enemmän kulmia. Peltojälki ei ole koskaan ollut Raikun juttu ja tämäkin oli varsinaista haahuilua ja sinne tänne kulkemista. Kulmat vähän sinne päin ja neljästä kepistä vain kolme löytyi. Loppupurkille kuitenkin löysi.

Jälkien päälle tein pienen esine-etsinnän tai siis esineen hakemisen. Koirat puuhun, esine noin 20 metrin päähän ja koirat vuoronperään hakemaan. Raiku tietenkin osasi, haki ja toi reippaasti. Tassu lähti kovaa mutta harhautui vähän sivuun ja bongasi ötökän mutta heti toisella käskyllä lähti uudestaan etsimään, löysi ja toi kovaa ravia perille asti.

Muutama kuva koirien kesäparatiisista. Tassu viihtyi vaikka kuinka kauan matalarantaisessa Vaattojärvessä lätkytellen vettä ja saalistaen vesikirppuja




Pihaleikkejä kuvattuna suunnilleen keskiyöllä


 


Raiku epäili että lähistöllä on poroja, kuten todennäköisesti olikin


Vaattovaaran laella



Sireenit olivat vasta alkaneet kukkia


2 kommenttia:

  1. Voi, mikä iso teinikoira se siellä Tassuttelee! :) Muste on jo saanut tittelin: Päijät-Hämeen kovin perhosenmetsästäjä.. Tassu voisi olla Pohjois-Karjalan vastaava. Tai en tiedä, jos Eemeli on kunnostautunut myös perhosten kanssa, että pitääkö Musteen ja Eemelin pitää jokin kilpailu paikallisesta tittelistä vielä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taimiston perhoskoirat :) Ja on Tassulla jo teinielkeitä, vähän jo keskaria näyttelee kun on metsissä meneillään tärkeämpiä hommia kuin luoksetulo - vaikkapa perhostenmetsästys, rasahdus heinikossa tai muuten vaan ei just huvita. On Raiku sille jo jänisjahdinkin ihanuuksista korvaan kuiskutellut...

      Poista