tiistai 27. toukokuuta 2014

Tokokoulutuksia

Viikonloppuna oltiin Kiteellä Taivaannastassa harrastamassa tokoa. Sää ei suosinut, 30 asteen helteet molempina päivinä. Raiku ei oikein tahdo toimia niin kuumalla, kuten ei emäntänsäkään. Mutta jotain yritettiin. Tunnariongelmaa selitin, ja neuvoksi saatiin etsiä yhtä piilosta niin, että vieraat ovat matkan varrella ja niitten yli juostaan. Vähitellen oma ja vieraat lähenevätä. Tehtiin pari tällaista treeniä, ja menivät ihan hyvin, mutta jotenkin en usko, että tämä on ratkaisu. Ruutua tehtiin eri suunnista namilätkälle, eihän siinä ole mitään vaikeutta. Myös ruudun loppuja tehtiin ja neuvoksi varastamiseen saatiin se, että käännös ruudun edessä tehdään löysästi ja pyöreästi. Loppuosat onnistuivatkin näin ihan hyvin. Metalli näytettiin ensin kokeenomaisesti, ekalla kerralla kapula hukkui ruohoon, toisella hyvin vastahakoinen tuominen. Sitten patukalla hetsattuna, jolloin todella hyvä. Kehitettiin tekemään leikinomaista. Kaukojen seiso - maa vaihtoa pitäisi tehdä namilla että oppisi oikean tekniikan, saa nähdä jaksanko. Peruutuksen sivupomppua voisi poistaa ottamalla askeleet vähän oikealle. Takapalkkaa peruutuksessa ensin vähän ihmeteltiin, mutta sen teho on kiistaton. Muita askelsiirtymiä jopa kehuttiin.

Viikonloppuun kuului myös yksi rallirata. Oiekin kovasti keskityin enkä mokannut yhtään kylttiä! Raiku teki helteestä huolimatta innostuneesti, taitaa alkaa päästä erilaisten pyörimisten jyvälle. Edestä sivulle takaa kiertäen onnistuu, jos annan käsimerkkiä ennen suullista käskyä, muuten kiepsahtaa tokotyyppisesti. Myös pujotteluseuraaminen alkaa mennä sujuvasti. Harjoitus kannattaa!

Tunnaria on muuten tehty melkein joka päivä, joko kävyillä tai kapuloilla. Koulutuksessa minua moitittiin siitä, että annan Raikulle periksi jos sitä ei huvita. Pitää vaatia. Niinpä oma käpy tai kapula on nyt vaadittu ja jos pitää mennä kovasti auttamaan, ei pidä palkata, eikä vielä seuraavastakaan vaan vasta toisesta onnistuneesta suorituksesta. Olivat sitä mieltä, että ei Raiku niin ohjaajapehmeä ole, se on vaan opetettu vedättämään. Tiedä häntä. Mutta tunnarit se on nyt tehnyt vaihtelevalla menestyksellä kun en ole antanut vaihtoehtoja, kokeillaan nyt vuorostaan siis tätä. Ja sitten jotain toista.

Yksi ryhmäpaikallaolo koulutuksessa tehtiin. Kouluttaja kiersi koiria, lauleskeli, teki kärrynpyöriä aivan edessä ja sen sellaista. Raiku näytti olevan pikkuisen ihmeissään, mutta ei aikonutkaan nousta.

Helteet ovat ohi, joten jatketaab harjoituksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti