tiistai 20. toukokuuta 2014

Helletokoa

Illallakin oli vielä +24, joten tehtiin vähän kevyempi setti. Alkuun askelsiirtymiä taaksepäin, joissa Raiku pomppaa ja usein jää seisomaan. Treenikaveri ehdotti kokeilla takapalkkaa, koska Raiku on takapalkkakoira. Ja jälleen se toimi! Tein vain yhtä askelta, Raiku somasti vierellä ja perusasentoon. Eli siis otetaan tässäkin takapalkka käyttöön. Yksi ruutu ilman mitään apuja, ei ongelmaa, jäi seisomaan ja menin ruutuun palkkaamaan. Loppuosaa erikseen, taas nousi kun käännyin ruudun edessä, eli sitä pitää treenata. Hieno luoksari. Sitten se tunnari. Kapulat korkean penkan päälle, lähti hyvällä asenteella, mutta jäi kapuloitten viereen seisomaan. Innostin, ja toi väärän. Meni kuitenkin uudestaan ja toi oikean. Toinen samanlainen, tällä kertaa jopa haisteli ja toi oikean. Huhhuh sentään. Metallin noutoa valmisteltiin patukkaleikillä, siitä suoraa noutoon, ja olikin hyvä, laukalla toi ihan eteen istumaan asti. Paikallamakuussa häiriönä oli Närri, joka teki vain lyhyen ja sitten vietiin pois rivistä. Bonuksena vielä kaksi satunnaista lenkkeilijää käveli koirien takaa niitten ohi ihan läheltä. Hyvä harjoitus kaikkineen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti