perjantai 6. helmikuuta 2015

Viikon kolmannetkin treenit rallytokossa

Tällä viikolla on ahkeroitu treeneissä kun tänään vielä oltiin rallyssa. Tällä kertaa harjoiteltiin ihan alokasluokan rataa kun muutama koirakko on lähiaikoina menossa kisoihin. Tehtiin ihan hihnassa kuten asiaan kuuluu. Rata oli mukavan helppo mutta emännän keskittyminen vähän sinnepäin, kun jatkuvasti samassa kohdassa unohdin minne seuraavaksi piti mennä ja mitä tehdä. Raiku teki nätisti, radassa oli kaksi pujottelua ja niissä piti innostaa, muuten alkoi jätättää. Myös ympyrä vasemmalle oli vähän kökkö, mutta muuten ihan perusjuttua. Kiva oli välillä treenata jotain helppoakin.

Nyt kun on vain yksi koira, sitä voi vähän sisälläkin harjoittaa. Aihkin eläessä se ei ollut mahdollista, koska koira jonka vuoro ei ollut alkoi aina haukkua, ja sisällä haukkuminen on ehdottomasti kiellettyä (yritetään olla kunniallisia naapureita). On yritetty kaukojen seiso - maa -vaihtoon saada oikeaa tekniikkaa (lopultakin) ja nostatettu metallikapulaa ja sen sellaista. Raiku selvästi tykkää näistä kotiharjoituksista, pitäisi vaan saada aikaiseksi tehdä niitä useamminkin. Ehkä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti