On se pitkä matka kulkea koiran perässä. Ja vielä pidemmäksi sen tekee, kun koira kesken kaiken lähtee jäljestmään alueella liikkuneitten mustikanpoimijoitten jälkiä. Parin tunnin vahnan jäljen nosto ei ollut ihan huippuluokkaa, mutta ei ihan huonokaan. Kolme ensimmäistä keppiä se jätti ihan huoletta maahan vaikka kulki päältä. Hukkaantumisen jälkeen se jäljentekijän muistelujen avulla nosti oman jälkensä uudestaan ja siitä pitäen nousi kolme keppiäkin, paitsi se johon oli takertunut etana, sitä ei voinut ottaa suuhun, mutta ilmaisi se sen. Jälki mutkitteli ja kulmia oli varmasti ainakin kymmenen. Hyvin Raikun motivaatio kyllä riitti märässä metsässä, jäljen hukkaamisen jälkeenkin, ja kaikissa kiemuroissa. Aika monta kertaa se tarkisteli aika laajoiltakin alueilta, mutta aina se jälkensä sitten löysi ja loppukepille päästiin. Itsellä oli usko mennä monta kertaa kun jälki vaan jatkui ja jatkui ja jatkui. Vaikka Raiku selvästi selviäisi kilometrin jäljestä, itselle voi olla liian haastava paikka, siis koemielissä ...
Jäljen jälkeen piti vielä kokeilla tunnaria. Laitoin ympyrään aika kauas. Se meni kovaa vauhtia, haisteli rauhassa kapulat ja nosti oman muihin koskematta. Vieläkään en oikein usko, että se sen osaisi, mutta alkaa se vaan siltä näyttää. Vähän tehtiin kaukojakin, mutta sitten alkoi metsä hämärtyä liikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti