torstai 2. helmikuuta 2017

Seuraamiskurssilla

Seuraamiskurssin viimeinen kerta oli tänään. Olin olla menemättä kun maanantain rallitreeneissä Tassun kanssa ei mistään tullut oikein mitään, häsläsi, haisteli maata ja sitten emännän hermorakenne alkoi pettää jolloin myös tietenkin Tassun. Taidettiin lopulta onnistua tekemään yksi onnistunut merkin kierto. Epätoivo alkoi hiipiä.

Mentiin kuitenkin sitten kurssille kun oli maksettukin, ja tänään Tassu olikin paljon yhteistyöhaluisempi. Toki se vinkui ja pyöri ja hyppi vasten, mutta tuli aina kontaktiin kun pyysin ja pari kertaa itsekin tarjosi. Alkuun piti esittää miten hyrrätemppu onnistuu, siis peruuttaminen emännän ympäri. Tassu yllätti tekemällä paremmin kuin kertaakaan kun ollaan sitä treenattu, oikein sukkelasti kahden namin tekniikalla peruutti takakautta takaisin sivulle. Saatiin oikein kehuja!

Treenin aiheena olivat nopeat käännökset vasempaan ja oikeaan sekä hidas käynti. Käännöksistä Tassu sai kehuja, sillä on todella hyvä takapään käyttö. Nopeutta treenattiin heittämällä nami sivulle heti kun alettiin kääntyä. Hidasta kävelyä treenattiin imuttamalla ja antamalla käsky "hidas", en ole tullut koskaan ajatelleeksi että sitä pitäisi opettaa käskyllä. Lopussa oli "kapteeni käskee" -kisa, jossa hitain maahan, istumaan, seisomaan yms. menijä sai virhepisteen. Ihan kunnialla selvittiin, ei voitettu muttei oltu ensimmäisiä putoajiakaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti