perjantai 19. syyskuuta 2014

Kenraaliharjoitus ja Aihkikin radalla

Tänään rallytokoryhmässä pidettiin kenraaliharjoitus, radan suoritus kokeenomaisesti. Ihan putkeen ei mennyt, mutta olisi se hyväksytty ollut. Saksalainen täyskäännös ei onnistunut, Raiku kiepsahti sivulle oikealta. En kuitenkaan uusinut, uusiminen ei ole Raikun juttu. Muutenkaan se ei ollut ihan täysillä mukana, mikä lie ollut.

Koska aina on kaksi kierrosta, päätin ottaa Aihkin toiselle. Voi hyvänen aika sitä haukkumista ja muuta melua, jota se piti radan alussa. Sitten se asettui tokomoodiin, ja olikin kyllä hyvä! Sen seuraaminen on parhaimmillaan edelleenkin paljon intensiivisempää kuin Raikulla, tosin sen intensiteetti (tai varmaan vire?) sitten on aina nopeammin lopahtanut paljon alemmas kuin Raikulla koskaan. Ja ihan pokkana se teki rallyliikkeitä vanhasta tokomuistista, ei mitään ongelmia spiraaleissa, pujotteluissa eikä edes istumisessa kun ohjaaja kiertää. Palkaksi heitetyn patukan kanssa riehui kuin mikäkin pahainen nuorukainen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti