keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Sinnikkäästi

treenataan voittajaluokan erikoisliikkeitä. Viime viikolla tosin käytiin Linninlahden kentälläkin, ja ohjelmaan saatiin pk-noutoja. Ne olivat oikein hyviä, niissäkään ei enää varastanut kapulan perään, joten siinä kohdassa vuosien uurastus alkaa tuottaa tulosta. Samoin ruudussa on pientä edistystä, useita kertoja on löytänyt ruutuun ilman etukäteisopastusta, tosin ei ihan aina, mutta liike alkaa olla jossain hahmossa. Tunnari ei sitten juurikaan edisty, tosin väärän nostamisen jälkeinen lukkoon meneminen on voitettu kanta. Viimeksi otettiin tunnari aika alkuun, kun Raiku oli hyvässä vireessä, mutta kävikin niin, että se oli LIIAN vireessä ja koko juttu meni ihan koheltamiseksi. Piti siis alkaa LASKEA virettä, ällistyttävää. No, kaukosulkeiset tekivät tehtävänsä ja pari kertaa Raiku oikein erotteli kaouloitten hajuja ja otti oikean. Vastapainoksi sitten kerran keräsi kolme ensinnä nenän eteen sattunutta suuhunsa. Hohhoi. Täytyy yrittää keskittyä niihin pariin onnistuneeseen...

Kaikkineen suunnilleen valmiita liikkeitä olisivat luoksari, istuminen, molemmat noudot, kun metallikin menee suuhun ja tulee laukalla luokse. Seuraamisen hienoudet ovat vähän jääneet, niitä pitäisi. Liikkeestä istuminen onnistuu. Kaukot noin suunnilleen, vähän kyllä taitaa edetä,seiso-maa -siirrossa. Siis ruutu, tunnari ja kaikki hienosäätö, niin ehkä jonain päivänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti