Oikea-aikaisia valsseja

Tänään agilityssa oli kohtalaisen helppo rata, jossa oli vain muutamia hankalampia ohjauskuvioita.

Neloshypyltä vitoshypylle, putken jälkeen 11 hypylle ja 16-17 hypyt: valsseja, joissa ajoitus ja rintamasuunta piti saada sellaisiksi, että koiran kaarros olisi mahdollisimman pieni. Pieni kaarros ei Raikulle ole ongelma, se ohjautuu todella hyvin jos sitä ohjataan oikein. Ja siinähän se juttu sitten on. Jokaisessa kohdassa ensimmäisellä kerralla valssi oli joko liian myöhäinen tai rintamasuunta oli väärä tai molemmat, jolloin viesti koiralle oli, että jatketaan suoraan eteenpäin kun piti viestiä, että vaihdetaan suuntaa.

No, kun Niina suunnilleen kädestä pitäen näytti valssin kohdan ja rintamasuunnan, ne menivätkin ihan täydellisesti, Raiku kääntyi todella pienellä kaarteella. Muuta erityistä radassa ei ollutkaan. Raiku lähti radalle vähän laiskasti, mutta innostui koko ajan enemmän ja lopussa vauhti oli jo tosi hyvä. Ilmeisesti sitä pitäisi vähän enemmän kannustaa radalla, koska aina kun Niina huusi kehuja ohjauksen onnistumisesta, Raikun vauhti ja into paranivat. Aika yksinkertaista?

***

Aihki ja Raiku ovat ulkoilleet näin talvella (kun ei le pelkoa vaikkapa jänisten perään lähtemisestä) paljon täällä esikaupunkialueen poluilla ja kävelyteillä ilman hihnoja. Ne kukevat sellaisen kymmenen metrin päässä edellä ja jos menevät kauemmas, ne kutsutaan takaisin. Yhtenä iltana näin että polun mutkaan ilmestyi nainen ilman koiraa. Kutsuin koirat ja molemmat kääntyivät heti ja juoksivat luokse. Käskin sivulle, ja molemmat kääntyivät istumaan vasemmalle puolelle. Nainen tuli kohdalle ja koirat istuivat paikoillaan. Totesi, että kylläpä on ihanan tottelevaisia koiria. Niin että vuosien hikoilu ja välillä tuskailukin tottelevaisuuskentillä ei ole mennyt hukkaan! No, ettei pääsisi ylpistymään: vastaantulevat koirat ovat kyllä edelleen vähän toinen juttu ...