torstai 28. helmikuuta 2013

3 x jaakotus + vähän tokoa

Agilitytunnilla treenattiin tänään uudenlaisia jaakotuksia, joissa uutuutena oli ohjaaminen koiran puoleisella, ei vastakkaisella kädellä. Radassa näitä jaakotuksia oli kolme.

Ensimmäinen jaakotus oli heti aloituksessa, ja toinen neloshypyllä. Rata aloitettiin siten kuviolla jaakotus, valssi, jaakotus ja molemmat jaakotukset koiranpuoleisella kädellä. Tätä kuviota väännettiin muutama kerta, mutta sitten se onnistui useita kertoja ihan tosta noin vaan :) Raikulle siinä ei taaskaan ollut mitään ongelmaa, se kääntyy just niin hyvin kuin sitä ohjaa. Kolmas jaakotus oli kasihypyllä ja siinä jo oltiin niin professionaaleja uuden jaakotuksen kanssa, että onnistui kerrasta ja vielä uusinnassakin. Muuten rata olikin sitten kivaa jouksurataa, ja lopun kiemuratkin Raiku teki tosi sutjakkaasti, koko ajan hyvässä vauhdissa. Oli hauska rata, kerrankin sellainen uusi tekniikka jonka myös oppi ja joka selvästi toimi :)

***

Maanantaina käytiin Tokmannilla tokoilemassa. Raiku teki taas avoimen settiä. Seuraaminen oli alkuun vähän tahmeaa, huonosti viritelty selvästi, mutta Raiku paransi loppua kohti, mikä tietty on ihan positiivista. Luoksari hyvä, hetken kyllä arpoi lähtisikö ekalla käskyllä vai ei, mutta lähti kuitenkin. Pysäytys hyvä, ehkä vähän ennakoi. Kaukot kokonaisena, hyvä. Noudossa ensin varasti ja käskin takaisin. Sitten ei varastanut, mutta alkoi epäröidä palautuksessa, hidasteli ja pysähtyi kun ei tiennyt tekikö oikein vai ei. Otettiin sitten yksi pelkkä palautus niin että Kaisa piteli Raikua ja laittoi kutsuttaessa kapulan suuhun. Näin saa aina hyvän vauhdin. Loppuun vähän ruutua, ensin purkille, sitten ilman. Meni ilman purkkiakin, mutta ei kyllä tainnut tajuta mitä on tekemässä. Paikallamakuussa taas alun onglma: tuijotteli Urhoa -> ei kontaktia -> maahan toisella käskyllä ihan vinoon. Paikallaolossa itsessään ei olut ongelmaa. Olisi pitänyt muistaa tehdä "katso koiraa" -harjoitusta, se toimii aina.

***

Tänään vielä agilityn jälkeen pari noutoa, joissa ensin varasti, sitten odotti käskyä. Tämä on selvästi ihan herrassaan. Ja kun kerran aloitettiin, tehtiin yksi hyvä luoksari ja yhdet kaukovaihdot takapalkalla. Raiku jaksoi hyvin, kun tokoilemalla pystyi siirtämään inhottavaa autoon menoa.

maanantai 18. helmikuuta 2013

Tositaitava tokoilija

Tokmannin parkissa tehtiin avon liikkeitä, siis niitä uusia: nouto, hyppy, luoksari ja kaukot. Aloitettiin kuitenkin seuraamisella ja se olikin hyvää, vain juoksuun lähdössä Raiku  ensin rupesi pomppimaan. Käännökset teräviä jos vaan muistan vasemmalle kääntyessä tehdä käännöksen oikealla jalalla - muuten Raiku väistää. Nouto tehtiin liikkuroituna ja ihme! se onnistui täydellisesti. Istui rauhassa odottamassa käskyä, ei reagoinut liikkuriin, ja palautti kapulan reippaalla laukalla. Ei yrittänytkään varastaa :) Hyppy ensin kokonaisena ja liikkuroituna, ei mitään ongelmaa: meni istumaan ja hyppäsi käskystä takaisin suoraan sivulle. Toisella kerralla palkkasin hypyn taakse istumisesta ja jätettiin siihen. Luoksarissa reipas vauhti ja hieno stoppi. Erikseen seisomasta sivulle, hyvä oli sekin. Loppuun kaukot ilman takapalkkaa kokonaisena ja liikkuroituna, ihan täydellinen :) Vain paikallaolo jäi treenimättä, muuten avoimen liikkeet näyttäisivät olevan hyvällä mallilla. Mutta katellaan vielä. Vire Raikulla oli kerrassaan erinomainen, olisi varmaan jatkanut vaikka kuinka kauan.

Aihki nouti kasasta tavaroita ja sitten heittelin sille Raikun agimölleistä voittamaa karvafrisbeetä jossa on vinku keskellä. Kaksi kertaa Aihki haki sen ja sitten juoksi auton taakse jonottamaan häkkiin pääsyä. Sinne se sitten vei frisbeen erittäin tärkeän näköisenä. Hassu.

torstai 14. helmikuuta 2013

Oikea-aikaisia valsseja

Tänään agilityssa oli kohtalaisen helppo rata, jossa oli vain muutamia hankalampia ohjauskuvioita.

Neloshypyltä vitoshypylle, putken jälkeen 11 hypylle ja 16-17 hypyt: valsseja, joissa ajoitus ja rintamasuunta piti saada sellaisiksi, että koiran kaarros olisi mahdollisimman pieni. Pieni kaarros ei Raikulle ole ongelma, se ohjautuu todella hyvin jos sitä ohjataan oikein. Ja siinähän se juttu sitten on. Jokaisessa kohdassa ensimmäisellä kerralla valssi oli joko liian myöhäinen tai rintamasuunta oli väärä tai molemmat, jolloin viesti koiralle oli, että jatketaan suoraan eteenpäin kun piti viestiä, että vaihdetaan suuntaa.

No, kun Niina suunnilleen kädestä pitäen näytti valssin kohdan ja rintamasuunnan, ne menivätkin ihan täydellisesti, Raiku kääntyi todella pienellä kaarteella. Muuta erityistä radassa ei ollutkaan. Raiku lähti radalle vähän laiskasti, mutta innostui koko ajan enemmän ja lopussa vauhti oli jo tosi hyvä. Ilmeisesti sitä pitäisi vähän enemmän kannustaa radalla, koska aina kun Niina huusi kehuja ohjauksen onnistumisesta, Raikun vauhti ja into paranivat. Aika yksinkertaista?

***

Aihki ja Raiku ovat ulkoilleet näin talvella (kun ei le pelkoa vaikkapa jänisten perään lähtemisestä) paljon täällä esikaupunkialueen poluilla ja kävelyteillä ilman hihnoja. Ne kukevat sellaisen kymmenen metrin päässä edellä ja jos menevät kauemmas, ne kutsutaan takaisin. Yhtenä iltana näin että polun mutkaan ilmestyi nainen ilman koiraa. Kutsuin koirat ja molemmat kääntyivät heti ja juoksivat luokse. Käskin sivulle, ja molemmat kääntyivät istumaan vasemmalle puolelle. Nainen tuli kohdalle ja koirat istuivat paikoillaan. Totesi, että kylläpä on ihanan tottelevaisia koiria. Niin että vuosien hikoilu ja välillä tuskailukin tottelevaisuuskentillä ei ole mennyt hukkaan! No, ettei pääsisi ylpistymään: vastaantulevat koirat ovat kyllä edelleen vähän toinen juttu ...

maanantai 11. helmikuuta 2013

Taitava tokoilija

Tokmannin parkissa. Tehtiin kaikenlaista:
- seuraaminen: ei ihan parasta mutta kelvollista
- jäävät: erinomaiset, myös istuminen
- ruutu: namipurkki ruudussa, Kaisa lisäili nameja x3. Ihan kelvollista
- luoksetulot: kaksi pysäytystä, molemmat oikein hienoja. Liikkeellelähdössä ei ongelmia :) Yksi seisomasta luoksetulo lyhyellä matkalla, hyvä
- kaukot: avokaukot pitkältä matkalta, ei mitään vikaa. Hyvin lyhyeltä matkalta voittajan kaukojen siirtoja, oikein hyviä, myös seiso-maa
- nouto: ensimmäinen ok. Toinen liikuroidusti, jolloin lähti "käsky" -sanalla. Kaisa otti kapulan ja Raiku palasi varastusmatkaltaan tyhjin toimin. Seuraavalla yrityksellä annoin uuden istu -käskyn liikkurin käskyn jälkeen, sen avulla pysyi paikoillaan ja tämän noudon palautus oli todella nopea. Noutoa siis lisää liikkuroidusti
- loppuun pitkä seuraaminen (meni vähän haahuiluksi) ja siitä eteenmeno herkupurkille, jonka laittoa Raiku ei ollut nähnyt. Meni ihan suoraan ja kovaa vauhtia.
Kaikkineen tänään aika taitavaa tokoilua koko ajan hyvässä vireessä ja kontaktissa, käskin liikkeiden välissä maahan joten jäi aina odottamaan milloin pääsisi tekemään lisää. Ainakin vielä tämä tepsii.

Aihki sai tehdä noutoja. Ensin viiden lelun kasa, josta hakin lelun kerrallaan, kovan haukun säestämänä. Sitten lelut piilotettiin korkeaan penkkaan ja sieltä se niitä etsi ja toi. Mukava harjoitus eläkeläiselle.

torstai 7. helmikuuta 2013

Raiku Reipas tekee saksalaisia

Agilitytunnin teemana olivat tänään saksalaiset ja päällejuoksut. Rata olikin sitten yhtä takaakiertoa ja muuta pyörimistä.

Heti alkuun tehtiin jaakotus, ja se onnistuikin hienosti. Sen sijaan sitten putken jälkeinen saksalainen ei meinannut mitenkään sujua, aina olin väärässä kohdassa, väärinpäin ja Raiku väärällä puolella. Noin viidennellä kerralla se ihan vahingossa meni niin kuin kuuluu. Sitten ei isompia ongelmia ollutkaan, päällejuoksua ysiputkelta 11 hypylle piti ottaa muutamia kertoja kun olin niin saksalaisten lumoissa että olin sitä siihenkin vääntämässä.

Raiku oli tänään niin kuin viime viikollakin vauhdikas ja innokas. Sitä ei yhtään haitannut että jouduttiin hinkkaamaan. Se odotteli vähän ihmettelevä ilme naamallaan kun emäntä kuivaharjoitteli käännöksiä ja rintamasuuntien vaihtamisia tai vaihtamatta jättämisiä, ja aina lähti yhtä innokkaasti matkaan kun ohjauskuvio oli selvitetty. Raikulle pyöritys ei ollut ollenkaan hankalaa tai ikävää, se hyppi ja juoksi niin että hiekka pöllysi. Väliajoilla se alkaa herkästi haukkua, mutta maahan käskemällä se lopettaa. Selvästi muutenkin tekemisen välillä maahan käskeminen nostaa sen virettä tokossakin, joten täytyy yrittää muistaa.