keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Rallirataa

Viikko sitten rallikurssilla tehtiin erilaisia voittajan ja mestarin puolenvaihtokäännöksiä. Muistan kun aloin opettaa niitä Raikulle, suurin ongelma oli että en itse hahmottanut ollenkaan miten ne menevät ja mitä mikäkin kyltti tarkoittaa. Nyt tätä ongelmaa ei ollut - jotain sitä sentään vielä oppii - ja Tassu teki pyörähdyksiä sisään- ja ulospäin oikein näppärästi. Se näyttää tykkäävän tällaisista erilaisista tempuista varsinkin kun niitä tehdään yksitellen. Se pyöri joka suuntaan innolla ja osaa jo vähän seurata oikeallakin.
Sunnuntaina käytiin lumisella Linnunlahdella. Siellä Tassun odotus on, että riehutaan pallon perässä tai jotain vastaavaa, joten kaikenlainen hifistely on tuhoon tuomittua. Sai sitten tehdä luoksetuloa, kapulan kanssa juoksemista, merkin kiertoa joka on se bravuuri, ja sitten sitä pallon perässä juoksua. Raiku teki myös noutoa ja luoksetuloa houkutusradan läpi, sortumatta tietenkin ja vähän mestarin temppuja, mutta lumessa kahlaten ne nyt eivät kauhean sujuvia olleet.
Tällä viikolla rallissa oli ratatreeni. Radassa oli 17 kylttiä, monta avoimen kylttiä ja pari VOI tai MES käännöstä, kaksoissaksalainen ja pieni oikealla seuraaminen. Edellisen koiran suorittaessa Tassu teki käytösruutua kovasti palkaten. Silti se oli vähän levottomassa mielentilassa radalle mennessä. Aika pitkälle kuitenkin päästiin vain parilla maan haistelulla ja paljolla namipalkalla, mutta juoksupujottelussa se sitten villiintyi hyppimään ja haukkumaan. Kun se siitä rauhoittui, loppurata puolta vaihtavine käännöksineenkin meni ihan kohtalaisesti. Hetken heittelin palloa ja kuuntelin ohjeita, sitten uudestaan ja sitten rata menikin hienosti. Ei yhtään haistelua, ei villiintymistä, ei haukkua. Kaikki kyltit tehtiin tosta vaan, niin avoimen kuin ylempienkin luokkien. Tällä radalla en palkannut namilla ollenkaan vaan kehuin koko ajan ja yritin tehdä sen rauhallisesti ettei Tassu kiihtyisi. Tämä toimi, ainakin tällä kerralla. Ohjaajakin kehui :) Lopuksi taas heittelin palloa ja sitten Tassu olikin ihan kuitti. Juoksupujottelu taisi tälä radalla olla se huonoin, Tassu selvästi yritti väistellä, eli sitä pitäisi treenata. Mutta on se sellaista nuoralatanssimista, radan tekeminen Tassun kanssa.

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Luopumisharjoituksia

Tällä viikolla rallitreeneissä oli kolme toimintapistettä, joita sitten kierrettiin. Tassun kanssa aloitettiin käännöksiä sisältävästä pisteestä, joskin sitä ennen tehtiin maassaoloharjoitusta että Tassun pää kasautuisi. Käännösharjoitukset menivät ihan hyvin, pientä vinkumista tosin, mutta muuten. Kun niihin kyllästyttiin otettiin ihan oma-alaitteisesti sivulla peruuttamista ja se menikin hienosti, peruuttaa suoraan ja rauhallisesti.
Seuraava toimintapiste olikin Tassulle sitten ahdistuksen paikka. Maahan oli siroteltu kaikenlaisia ihania leluja ja parissa purkissa lihapullaa, eikä niitä saanut ottaa. Menin ohjeen mukaan keskelle aluetta, Tassu sivulle ja joka kerran kun se lopetti lelun tuijotuksen ja katsoi minuun, naksautin. Yksi lelu siellä oli, jonka kohdalla tämä ei kerrassan onnistunut, Tassu ei pystynyt lopettamaan sen himoitsemista. Se oli raukka koko treenin ajan selvästi stressaantunut, kun joutui niin pitkään toimimaan omaa sisintä haluaan vastaan. Yritin sitten lopuksi leikittää sitä, mutta oma lelu ei ollut mitään luovutettujen rinnalla.
Viimeinen piste oli ohjattu eli Niina oli siinä tarkkailemassa. Se oli pieni radanpätkä, pari käännöstä, hyppy ja sen jälkeen eteentulo ja vielä viimeisenä liikkeesta maahan. Ensimmäinen versio meni rauhoittavissa sijaistoiminnoissa, katseli muualle, haisteli maata ja hyppi vasten. Ohjaaja sai moitteita siitä, että ei alkoi hermostua koiralle vaikka itse ei ollut yhtään kannustava - eli oma vika. Toinen kierros menikin sitten jo paljon paremmin ja kolmas oikein hyvin. Emännälle annettiin ohjeeksi, että ei pidä kauhean ylenpalttisesti kehuakaan, koska sitten Tassu kiihtyy liikaa - pitää "huokua" sellaista iloista ja innostavaa mielialaa sinne koiran suuntaan. Hmm. Mitenkähän sitä emäntäparka osaa trenata "huokumista"?
Raiku ei juurikaan ole pässyt treenaamaan, mitä nyt lenkeillä joutuu tekemään jonkun tempun kun alkaa kerjätä nameja. Aina joskus ollaan tehty joku yksittäinen mestarin liikekin, ja kyllä Raiku ne yksittäin osaa, mutta rataharjoituksia se tarvitsisi. Mestarin rata on vaan niin isotöinen, että ei koskaan tule tehdyksi.