keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Rallykurssilla

Tänään toiseksi viimeinen rallykurssin tunti Tassulla. Alku ei ollut lupaava, ensimmäinen pikkurata oli nurmella eikä Tassu meinannut millään saada nenäänsä nostetuksi. Jotenkin kuitenkin onnistuttiin tekemään erilaisia istu - käänny -kylttejä. Radanpätkiä treenattiin pareittain, ja parin tekemisen ajaksi vein Tassun tolppaan. Radanpätkä oli asvaltilla ja Tassu ollut tolpassa, joten tämä pätkä meni jo ihan hyvin, Istu-maahan-istu, täyskäännös ja pyöriminen sujuivat, tosin namiavulla, samoin seuraavan tehtävän houkutus, jossa maassa oli patukka. Tiukille Tassulla tänään otti mutta kyllä se jonkinlaiseen tekemiseen lopulta pystyi.

Käytiin kaupunkia kiertelemässä ja sen jälkeen vielä Raikun kanssa tyhjällä kentällä. Tehtiin kaikkia mahdollisia puolenvaihtoja, ne sujuivat, edessä vaihtaminen on kyllä vielä aika epävarma. Erilaisia juttuja oikealla, välillä vähän vinoa, välillä ihan hyvää. Edessä peruutukset tällä kertaa hienoja, tahtoo vaan mennä eteen tullessa ensin istumaan vaikka pitäisi jäädä suoraan seisomaan, tätä koko liikettä on kyllä aika vähän treenattu. Sitten muistin, että mestariluokassa saattaa käytösruutu olla kolme minuuttia vierellä seisomista, joten sitä. Katsoin sekuntikellosta ja 2.32 minuutin kohdalla Raiku meni istumaan. Huomautin ohoh ja eikun uudestaan. Nyt seisoi kolme ja puoli minuuttia mistä iso palkka. Ei se nyt ihan taida valmis mestariluokkaan vielä olla, mutta mennään katsomaan.

Eilen oltiin iltalenkillä kanavalla, mukana myös koirakaveri Una, 14 v. Muutama kännykkäkyva tuli otetuksi. 

Tassu kytistää vastarantaa 

Tassu kytistää Raikua kiinnostaa lähiranta

Una, Raiku ja Tassu

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Jälkiä Selkiellä

Mentiin Selkien metsiin jälkeilemään kosteassa ja lämpimässä ilmassa. Ensin tietenkin esineruutu. Tassulta jätettiin ruudusta tuleva ihminen pois, eikä sitä sitten tarvittukaan. Tassu tiesi oikein hyvin mikä oli homman nimi ja juoksi kovaa vauhtia ruutuun, sai vähän etsiskelläkin ja kovaa vauhtia takaisin. Takaisintuloa vielä vahvistin juoksemalla pakoon. Sitten revittiin esineenä ollutta kinnasta ja kun päästin irti, Tassu vedätti rallia esine suussaan vaikka kuinka pitkään. Muuta palkkaa se ei saanut eikä selvästi halunnutkaan. Esineruutu on nyt selvästi päässyt Tassun hyvin lyhyelle listalle "hauska treenata". Raikukin oli ihmeen reipas esine-etsijä, meni juosten, eteni suoraan takalinjalle ja löysi esineen aika helposti. Ruutu oli sellainen kapea mutta aika pitkä.

Tassun jälki vanheni tunnin verran. Siinä oli viisi merkkaamatonta keppiä ja se kulki loivaa rinnettä yläs ja toista puolta alas. Jana oli vähän vino, Tassu sai jäljen hajun jo ennen lähetystä - pitää ruveta lähettämään sitä kauempaa. Kappejä se ilmaisi milloin mitenkin - menemällä istumaan ja haukkumaan, menemällä sievästi maahan ja menemällä maahan ja alkamalla ryömiä kepin päällä ja joku versio näitten välistä. Jäljessä oli usea kulmakin, mutta ne eivät ole koskaan tuottaneet Tassulle vaikeuksia. Aika loppupuolella jälkeä oli metrin päässä maassa hylätty tai tuhottu linnunpesä jossa kasa rikkinäisiä munia, sen se bongasi ja sitten vähän aikaa ajatus harhaili niin että lähti jatkamaa huolimattomasti ja meni noin metrin viimeisen kepin vierestä. Loppupurkille kyllä pääsi.

Raikulla oli lyhyehkä jälki jossa viisi keppiä siinäkin. Jana oli onneton, haahuili ja lähti takajälkeen. Sen jälkeen sitten paransi ja ajoi välillä kuin höyryveturi. Ensimmäiset neljä keppiä nosti, viidennen yli käveli. Tarkkaan se kyllä muuten jäljesti. Kivat treenit oli taas ja koirat ihan uupuneita.

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Jälkiä Ukkolaavun lähistöllä

Tänään mentiin Ukkolaavun maastoihin jälkeilemään. Ensin tehtiin jäljet ja sitten perinteen mukaisesti kahville ja Tassu ja Takku riehumaan ja Raiku haukkumaan. Tassun jälki vanheni ehkä noin puolitoista tuntia, Se oli laatikkomallinen, neljä keppiä, havumetsässä, ei kauhean pitkä. Jäljen nsoto ok, vähän tarkisteli takajälkeä mutta kääntyi itse. Keppejä ei tällä kertaa oltu merkitty mutta hajustettu vähän ekstraa. Ensimmäiselle kepille se pysähtyi mutta olisi jatkanut. Toiselle meni ensin istumaan ja sitten alkoi haistella ympäristöä. Kolmannelle meni maahan, samoin viimeiselle joka oli palkkapurkin päällä. Ajoi intensiivisesti paitsi kun jostain kuului koiran haukku, sitä piti vähäksi aikaa jäädä kuuntelemaan. Kaikkineen tosi hyvä jälki. Raikun jälki oli melko lyhyt, kuusi keppiä ja tarkoitus ennen kaikkea saada se ilmaisemaan kepit. Ja tällä kertaa onnistui, se nosti jokaisen kepin! Jäljen se ajoi raikumaisesti, sellaista lönköttelevää tahtia mutta tarkasti.

Jälkien jälkeen tehtiin vielä pieni esineruutu. Tassulle samalla kaavalla, yksi esine takarajalla ja näki kun ihminen tuli ruudusta. Kovaa meni, hetken etsi ja toi kovaa vauhtia. Kokeiltiin veilä näkölähdöllä toista (kenkälusikka), löysi helposti mutta pudotti matkalle. Raiku vähän häiriintyi kun ennen sitä Takun kanssa oli leikitty lelulla ruudussa ja oli se Tassun kenkälusikankin haju vielä siellä. Siinä Raiku pyöri kauan ja oli jo luovuttaa mutta sain sen jatkamaan ja sieltä löytyi lopulta rukkanenkin. Oli kivat treenit kauniissa kesäillassa - luntakaan ei satanut.