torstai 20. huhtikuuta 2017

Tassu kursseilee ja Raiku rallailee

Tassun kanssa ollaan peräti kahdella kurssilla: hajutunnistuskurssilla ja rallytokon jatkokurssilla, molemmat koirakoulu Napakassa. Kursseilu aloitettiin hajutunnistuksella mutta kurssin alkupuoli meni treenaamisen suhteen ihan pieleen kun samaan aikaan Tassun vahingoittunut kynsi jouduttiin poistamaan. Se ei sinänsä ollut iso juttu, mutta Tassu otti hoitotoimenpiteet lähinnä paniikinomaisesti. Se juoksenteli niiden jälkeen pitkin seiniä ja pakeni johonkin nurkkaan heti kun siihen katsoikin. Niinpä hajutunnistustavaroiden ottaminen esille sai sen pakenemaan peläten jotain kidutusmuotoa. Napakan hallilla se toimi vähän paremmin, mutta edistystä alkoi tulla vasta kynnen parannuttua. Nyt se kulkee innokkaasti nuuskutellen etsien piilotettua hajua ja jo melkein osaa sen löydettyään mennä maahankin. Hajuna on eukapyptus jota laitetaan tippa topsypuikkoon ja puikko teipillä johonkin kiinni. Kurssia on jäljellä enää yksi kerta, mutta näillä opeilla on kyllä helppo jatkaa. Ainakin kotipuuhailuna hajutunnistus on tosi hauskaa.

Rallytokon jatkokurssia on käyty kaksi kertaa, jäljellä vielä kaksi. Ekalla kerralla treenattiin kahta kolmen - neljän kyltin rataa ja koiran kiertämistä. Tassuhan osaa varsin hyvin eri kylttien tehtävät, mutta sen kyky keskittyä tehtävään kasvaa kovin hitaasti. Napakan hallilla sen nenää on taas ollut vaikea saada ylös keinonurmesta mutta kun se onnistuu, Tassu tekee hienojakin pätkiä. Ne liikkeet joissa kierretään koira Tassu oppi kerralla kun ohjaaja käski käyttää takapalkkaa. Tänään pysyi ihan hyvin sekä istumassa että maassa - tosin maassapysymistä "auttoi" se, että siinä pystyi hyvin haistelemaan nurmipohjaa. Mutta haukkumisen ja rempomisen se on lopettanut, joten pikkuhiljaa se edistyy.

Ulkokentillä ja Joan hallilla on käyty tekemässä mitä milloinkin. Raiku pääasiassa rallijuttuja eli voittajan erilaisia puolenvaihtoja ja oikealla seuraamisia. Nyt se on päässyt siihen, että oikealla tekeminen ei enää sen mielestä ole virhe vaan ihan normaali suoritettava tehtävä. Vähän on näillä kerroilla tokoiltukin - Raikulta näyttää ruutu kadonneen kun ei se sitä koskaan oikein oppinutkaan mutta muuten tekee tosi hyvin. Tassukin on tokoillut, on harjoiteltu hyppyä (ilman haukkua ja varastamista), luoksetuloa jossa rinnan korkeudella pidettävä narupallo tuo Tassun reipasta vauhtia suoraan eteen. Kapulan pito ei ole edistynyt, kerran otti vahingossa edessä istuessaan suuhun ja piti sekunnin. Merkin kierron se on oppinut ja kerran sen merkille pysäytinkin, siihen jäi kuin olisi aina sellaista tehnyt. Tassu kyllä oppii tosi nopeasti kunhan sen vain saa oikeaan moodiin.