torstai 23. lokakuuta 2014

Viikon tokot

Maanantaina treenailtiin Linnunlahden kentällä. Vähän kylmää oli, mutta sellaistahan se taas vuorostaan. Raiku teki perussettiä, ruutua ilman opastusta (hyvä), tunnaria (hyvä), hyppynoutoa (hyvä) ja luoksarista seisomisen (oikein hyvä). Metallikapulaa laitoin sille suoraan suuhun, en edes yrittänyt heittää, ja pakollahan se sinne piti tunkea. Sitten tuli kyllä edestä sivulle ihan kiltisti. Niin ja oikein hyvä merkki ja seuraamista, jossa taas vaadittiin kunnollisia perusasentoja pysähtymisissä.

Tänään oltiin toista kertaa Joan voivoi -kurssilla, teemana ohjattu nouto. Raikulle päätettiin yrittää merkin kautta eli ensin lähetys merkille ja siitä vasemmalle noutamaan lelu. Kaksi kertaa se meni hienosti merkille, mutta ei millään ollut uskoa että siitä pitää edetä lelulle vaikka appari vingutteli sitä. Sitten alkoi luistaa merkistä, meni vähän matkaa ja jäi siihen vispaamaan häntää. Ohjaaja kielsi antamasta uutta käskyä tai muutenkaan auttamasta, koska se selvästi tiesi mitä siltä haluttiin, ja kun se ei itse korjannut, se kutsuttiin vaan pois ja lähetettiin uudestaan - eikä perusasennostakaan saanut palkata. Toisella meni merkille ja sama kuvio toistettiin kolme kertaa; ensin vähän matkaa ja hännänheilutusta, uudella hienosti merkille. Sain määräyksen olla enää koskaan menemättä mukaan Raikun vedätysyrityksiin. Pitää pysyä tiukkana :) Toisella kierroksella luoksetulon pysäytystä, se oikein hyvä, samoin läpijuoksu. Raiku teki molemmaat kauheaa vauhtia touhottamalla. Ja koko ajan kaikki nauroivat Raiku kun on niin "suloinen" kun se on niin tohkeissaan. Suloinen?

Kurssin ohjaaja oli voittajan kokeessa liikkurina ja kehui kovasti Raikua ja sen tekemisen halua ja osaamista ja varmuutta sen tekemisessä, missä sillä ei ole yhtään epävarmuutta. Ongelma on kuulemma vain siinä, että sen on sallittu venkuroida, ja oppivaisena koirana se on alkanut tehdä sitä. Että kunhan vaadin siltä sen mitä se oikeesti osaa, tulosta alkaa tulla. Jep.

maanantai 13. lokakuuta 2014

Ja jatketaan

Eli tänään mentiin taas Linnunlahden kentälle. Ajattelin on pro ja tehdä palauttavat treenit mutta sitten päädyttiin ihan tavallisiin paitsi että ryhdyin toimiin (jämäkästi) Raikun toistuvien tyyppivirheiden paikkaamiseksi. Aloitettiin ruudulla, jonka lähistölle laitettiin keltaisia tötsiä, ja niillehän se meni. Piti käydä näyttämässä ruutu ennen kuin osasi sinne. Tällaista treeniä siis lisää. Metallin suhteen päädyin pakkonoutoon, eli kapula suuhun ja kahden asekeleen tuominen. Kyllä se sille oli metallin juontia, mutta teki kuitenkin kolme toistoa - toisin kuin aikoinaan Aihki, joka ei väkisin eikä pakottamallakaan ottanut metallikapulaa suuhunsa.  Ei siis enää mahdollisuutta arpoa ottaako vai eikö ota. Seuraamisessa huomiota istumispaikkaan, joka on lipsunut kauemmas ja kauemmas. Yksi tunnari, se sujuu!!! Pitäisi ehkä opettaa tuomaan suoraan sivulle. Luoksarissa vain seisomisen stoppi takapalkalla, se hyvä.

Viime viikolla aloitettiin kuuden kerran tokokurssi. Siellä harjoiteltiin merkille menoa. Raiku selvästi muisti ne muutamat merkkitreenit, joita joskus ollaan puuhattu, ainoa oli, että merkin taakse ei saanut laittaa namia eikä lätkää, vaan koira vaan vietiin / lähetettiin merkille, palkattiin ensin merkin noteeraamisesta ja opetettiin etsimään sitä katseella. Tänään tehtiin sitten myös merkkiharjoitus ja sepä onnistuikin ihan täydellisesti.

Treenin jälkeen Raiku sai leikkiä Närrin kanssa ja kyllä ne painattivatkin. Se on varmasti se paras palkka.

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Voittajaa kokeilemassa

Tänään sitten lopulta mentiin kokeilemaan tokon voittajaluokkaa. Tulosta ei tullut, mutta hauska kokemus se oli. Näin se meni:

Paikallamakuu 10
Seuraaminen 7. Askelsiirtymissä pomppi ja perusasennot aika vinoja. Kontakti kuitenkin pysyi koko ajan
Liikkeestä istuminen 8. Hypähti istumaan vinoon,
Luoksetulo 8.5. Vähän venyivät pysäytykset, mutta ei ollenkaan pana
Ruutu 0. Meni ruudun lähellä olevien luoksarimerkkien väliin ja oli selvästi sitä mieltä, että ruudussa ollaan.
Hyppynouto 7. Luovutusasento kaukana ja vinossa
Metalli 0. Ei sitten tällä kertaa ottanut suuhunsa ollenkaan
Tunnari 8.5 (jee!!). Liikutti yhtä kapulaa vähän, mutta Tarkisteli rauhallisesti ja toi oman oikein reippaasti. Luovutusasento vähän vino.
Kaukokäskyt 0. Ensimmäistä siirtymää (istumaan) ei tehnyt, loput teki mutta eteni mittansa verran.
Kokonaisvaikutus 8.

Kokeesta jäi hyvä fiilis, mennään kyllä toisenkin kerran. Raikun vire ei yhtään laskenut, se teki koko ajan hommia touhukkaasti ja iloisesti, ihan loppuun asti.

maanantai 6. lokakuuta 2014

Reippaat treenit

Koska lahjattomat treenaa, mentiin tänään(kin) Linnunlahden kentälle, joka yllättäen oli tyhjä. Raiku ei alkuun oikein näyttänyt innostuneelta, mutta into nousi jotenkin sitä mukaa kun treeni edistyi. Tarkoituksena oli tehdä ihan jotain pientä ja palkata paljon, eli taskussa oli pussillinen lihapullan puolikkaita. Kaksi sellaista vietiin ruutuun ennen Raikun ottamista kentälle. Aloitettiin kuitenkin hyppynoudolla, josta se tykkää ja joka sen mielestä pitää palkata leikillä. Sitten ruutuun, joka löytyi pimeähköllä kentällä ihan hyvin. Toisellekin lähetykselle nami ruutuun, mutta myös loppuosa. Ruudussa maahanmeno on vähän hidas, mutta muuten ihan hyvin. Kaukot kaukaa, niin hyvät kuin se nyt tekee (siis ei täydelliset). Luoksarissa niin kova vauhti, että vähän stopit venyivät. Tunnari tehtiin yhdellä kapulalla joka piilotettiin ruohoon - näin palautuskin on vauhdikas. Joka välissä lensi lihapullan puolikkaita ja Raiku olisi selvästi tehnyt enemmänkin, mutta kerrankin osasin lopettaa. Treenin jälkeen se sai vielä leikkiä Närrin kanssa, joten ei pahat harjoitukset ollenkaan.

lauantai 4. lokakuuta 2014

Jälleen tokotreeniä

Tällä viikolla on palattu tokoilun pariin. Taisi mennä toista kuukautta ilman tokon treenaamista ja kyllä se on vähän näkynyt. Ruutua on pitänyt etsiä vähän uudestaan, mutta tänään teki jo oikein hienon. Luoksetulon stopit venyvät. Tunnari on onnistunut, mutta jälleen sain Raikun epävarmaksi: oli tuomassa omaa ja menin ja kysyin apparilta että onko se oma. Raiku pysähtyi siihen ja pudotti kapulan - se arveli että jokin oli mennyt pieleen, jolloin ei voi enää tehdä mitään. Hyvä minä. Vähän päästä tehtiin uudestaan, kaksi käskyä lähtöön ja hyvin epävarma tuonti, mutta oikein valittu kapula. Metallissa palautusvauhti ihan onneton ja luovutus vähän kaukana suu auki. Jos yrittää toistoa ei nosta ollenkaan. Kaukot ovat menneet normimeiningillä, vähän se etenee, mutta ei voi enää mitään. Näillä mennään.

Ralliakin on käyty treenailemassa, nyt siirrytty avoimen liikkeisiin. Niissä ei vielä ainakaan ole tullut mitään ylitsepääsemätöntä vastaan. Treeneissä rata tehdään aina kahdesti, mutta yksi näyttäisi riittävän Raikulle, toinen on jo vähän plääh. Ehkä pitäisi toinen kerta tehdä niin että palkkaa suunnilleen joka kyltillä oikein kunnolla keskeyttäen radan.